Haikeat hyvästit

Viime perjantaina kävin heittämässä hyvästit päiväkodin lapsille ja aikuisille. Olin tehnyt niille ison kortin, johon olin piirtänyt jokaisesta kuvan, ja tietysti myös kiitin ihanasta työharjoitteluajasta heidän kanssaan. Vein lapsille myös välipalalle keksejä, jäätelöä sekä uuden prinsessa palapelin ja pari lasten CD:tä. Itse en odottanut saavani mitään, sillä ilmoitus harjoitteluni päättymisestä tuli niin kovin viimetipassa. Liikutuin kuitenkin kovasti, kun kolme lasta tuli jonossa eteeni, ja jokaisella heillä oli minulle jotakin. Ensimmäinen antoi ihanan kortin, jonka oli itse kaikkien puolesta tehnyt, toinen antoi suuren suklaalevyn ja kolmannella oli kädessään kauniisti pakattu kynttilä.♥ Mulla oli tippa linssissä koko ajan.

Olin myöskin harjoitteluni ajan vähän siinä luulossa, että eräs työntekijä ei pitänyt minusta mitenkään kamalasti, joten yllätyin kun hänkin nieli kyyneliään. Kaiken lisäksi hän sanoi minulle, että heillä tulee minua kova ikävä. Tuotakin enemmän minua kuitenkin liikuttivat sanat: "Päivän paras kohta oli aina se, kun kello oli melkein yhdeksän ja tiesi, että kohta se Niina tulee". Hän sanoi myös, että toivoo, että aina kun polttelen kotona tuota kynttilää, niin ajattelisin heitä. Ajattelen kyllä varmasti muutenkin.♥

En lukenut korttia vielä päiväkodilla, sillä tiesin, että jos sen tekisin niin kyyneleet alkaisivat virrata, eikä siitä tulisi loppua. Luin kortin kotona, ja siinähän kävi juuri niinkuin ennustinkin. Takapuolelta löytyi teksti:

"Kun illalla istut alla puun, ja taivaalla loistaa täysi kuu,

silloin jo unohtuu kaikki muu,

mut meitä en unohda, eikös juu?

Lämmin kiitos Niina sinulle yhteisistä kuukausista. Olit suurena apuna meille, päivänpaiste lapsille ja mukava työkaveri! Kaipaamaan sinua jäämme!"

Nyyhkytin kotona silmät punaisina pitkän aikaa, ja voin kertoa, että nyt jo on ihan hirveä ikävä kaikkia. Ennen lähtöäni kaikki kävivät antamassa minulle halit, ja he sanoivat myöskin, että olen aina tervetullut katsomaan heitä. Varmasti jonain päivänä käynkin tervehtimässä, kun päiväkotikin on niin lähellä. Nyt ei auta muuta kuin kerätä itsensä ja yrittää tehdä töitä sen eteen, että jonain päivänä pääsisin sellaiseen työpaikkaan, joka tekee minut yhtä onnelliseksi kuin tämä paikka teki.