Valoa

Siis kuinka siistiä auringonvalo on! Ja miten yks pieni ihminen voi olla näin onnessaan siitä, että ihan näillä minuuteilla laskeva aurinko värjää tollasia kellertäviä väriläiskiä ympäri asuntoa. Oon pomppinu täällä ku pieni pupujussi näitä arkisia valoilmiöitä ikuistamassa ja täytyy kyllä myöntää, että tää lähestyvä kevät on aika ihana juttu. Eilen käytiiin pyöräillen kaupassa, ja olin ihan täpinöissäni kun huomasin, että asfaltti oli jo osittain sulana! Pystyin jo melkein haistamaan kevään tuoksun samalla kun auringonsäteet lämmitti mun mustiin housuihin verhoutuneita koipiani.

Odotan kyllä tulevaa kesää innolla, sillä se on mun ensimmäinen Oulukesä! Ihan huippua päästä sitten tekemään kaikkia pyöräretkiä ja tutustua samalla uuteen kotikaupunkiin. :-) Ilmatieteenlaitoksen mukaan aurinko laskee Oulussa tänään klo 20.08, eli alle kolmen minuutin päästä. Ehkä kiiruhdan parvekkeelle katsomaan. Heippa!

Pääsiäislomailua

Tää meneillään oleva pääsiäisloma on ollut ihan äärimmäisen rentouttava jo siitäkin syystä, että tällä kertaa ei ollakkaan pakattu laukkuja ja suunnattu johonkin muualle, vaan jäätiin ihan vain kotiin nauttimaan vapaa-ajasta ja aurinkoisesta kevätsäästä. Eilen yöllä käytiin pienellä pyöräretkellä ja tänään herättiin virkeänä ennen yhdeksää, kun ikkunan läpi paistava aurinko kuumotti niin kovasti ihoa ja pisteli silmiä. Voi miten osaankaan tulevaisuudessa arvostaa niinkin pieniä ja yksinkertaisia asioita, kuin sälekaihtimia! Sellaiset ois nyt melko tarpeelliset. :-D

Oon viime aikoina nähnyt varmaan jokatoisessa blogissa kuvia banaaniletuista (lätyistä!), ja ne on kyllä jääneet mielen syövereihin kummittelemaan niin pahasti, että oli pakko kokeilla niitä tänään. :-D Mua oltiin peloteltu, että niitä on ihan supervaikeaa kääntää, ja todennäköisesti aikaansaannokset muistuttavat enemmän kokkelia kuin lättyjä, mutta ihme ja kyllä mulla ei ollut noiden kanssa mitään ongelmia. Ohjekin oli sen verran yksinkertainen, että edes mun ei tarvinnut luntata; yksi banaani ja yksi kananmuna, tadaa!

Leevi se on innostunut tuosta parvekkeella kököttämisestä. Se on vähän väliä koputtelemassa tuota ovea tassuillansa ja mankumassa sinne. Tänään se köllötteli taas siellä kissahyllyllänsä ja vakoili päivää paistattelevia naapureita, tosin tällä kertaa myös maanpinnalla tallustelevat naapurit huomasivat Leevin ja niitä näytti hymyilyttävän kovasti. :-D

Ja Luntti riepu on taas missannut päivän toiminnat kun on nauttinut 160 senttisestä sängystä ihan yksinään. Pitäähän se nyt kauneusunet saada ottaa rauhassa.

Nyt irtaudun itsekin tästä tietokonetuolista ja hipsin nauttimaan lomasta. Aurinkoista ja ihanaa pääsiäislomaa kaikille! :-)

Translate: Easter holidays.♥

Totuuksia minusta osa 2.

Eilen julkaisin ensimmäisen osan, ja tänään on luvassa tämä toinen, eli viimeinen osa. Nyt kun ajattelin, niin näitä on oikeastaan aika pelottavaa julkaista, koska näillä tavallaan paljastaa melko henkilökohtaisiakin asioita itsestään, mutta sehän tässä tavallaan kai on tarkoituskin. 

Alunperin (vuosia sitten) aloin kirjoittaa (Livejournaliin), koska musta alkoi tuntua, että ongelmat vaan kasaantuu ja seinät kaatuu päälle. Mun oli pakko purkaa ajtuksia johonkin. Pikkuhiljaa, ihan huomaamatta mun kirjoitukset alkoivat muovautua yhä "blogimaisempaan" suuntaan, ja niin syntyi Niina's Diary, jonka nimeen (saatika urliin..) en ole sitten ensinkään tyytyväinen, sillä en oikeastaan ehtinyt miettiä niitä paria minuuttia kauempaa. Jo ensimmäiset postaukset julkaistuani huomasin, että näitä lukeekin muutamat mun tutut ja entiset ystävät, jotka löysivät tämän blogin liityttyäni itse heidän lukijoikseen. Päätin, etten avaudu ongelmistani hirveän paljon, koska en oikeastaan halunnut heidän tietävän niistä. Nyt alan kuitenkin olla taas siinä pisteessä, että on pakko purkautua johonkin, ja tuntuisi typerältä alkaa kirjoittaa taas kahteen eri osoitteeseen. Tästä lähtien aion olla rehellisempi ja raottaa myös elämäni varjopuolta. Hui. Varautukaa tekstitulvaan.

Oon kirjoittanut niin kauan kuin vain suinkin olen osannut. Pienempänä pidin päiväkirjoja, sekä kavereiden kanssa kirjevihkoja. Vihkoissa juoruiltiin kavereiden kanssa pojista ja avauduttiin asioista, joista ei kehdannut puhua ääneen. Löysin pari viikkoa sitten siivoillessani yhden vihkon, jota olin kirjoittanut silloisen ystäväni kanssa noin 9-vuotiaana. Kannessa luki harakanvarpailla "Salaisuusvihko". Luin vihkon läpi, ja huomasin, että mulla on ollut ongelmia ihmisten kanssa puhumisessa jo silloin. Ilmeisesti meillä oli menossa joku pitkä riita, ja ainoa asia jolla pidimme toisiimme yhteyttä, oli vihko. Pitkän ajan jälkeen yritin vihkossa pyytää anteeksi, ja totesin, että on typerää riidellä näin kauan. Miksen voinut sanoa samaa kasvotusten?

Kun sain ala-asteella oman tietokoneen, aloin kirjoitella myös ii2:sen sekä irc-gallerian päiväkirjoihin päivittäin. Myöhemmin ammattikoulussa tutuksi kävi Livejournal, ja se olikin mulle oikea henkireikä. 

Ennen kuin aloitin koulun, niin mun vanhemmat erosivat. En tiedä oliko se jotenkin tosi traumaattista mulle vai mitä, mutta en oikeastaan muista niistä ajoista mitään. En muista ylipäätään juuri mitään ajasta ennen peruskoulun alkua. Mulla on vain muutama hajanainen muistikuva, ja niistäkin useimmat muistan vain siksi, että olen nähnyt valokuva-albumistamme joitain kuvia. Olen ollut 3-vuotiaasta saakka tosi läheinen mun silloisten naapurin tyttöjeni kanssa (jotka ovat mun parhaita ystäviäni yhä edelleen ♥ ). Muistan, että jouduin viettämään niillä tosi paljon aikaa, koska mun vanhemmat riitelivät usein. Mun veli oli silloin vielä niin pieni, että se sai kuitenkin olla kotona. Mun ensimmäinen hammaskin lähti naapurissa. Kaikki oleelliset muistot taitaakin olla sieltä. 

Musta on hassua miten yksinhuoltajat mielletään yleensä äideiksi, mutta itse olen kyllä viettänyt lapsuuteni yksinhuoltajaisän hoivissa veljeni kanssa. Muilla äidit kokkaili herkkuja, kun taas meillä isä leipoi parhaimmat kakut ja kokkasi herkkuruuat. Näin jälkikäteen ajateltuna mua harmittaa, etten osannut arvostaa iskää silloin tarpeeksi. Ei sillä tainnut olla meidän kanssa mitenkään hirveän helppoa. Eikä mullakaan aina ollut helppoa ilman äitiä. Varsinkaan kun näin sitä vain pari kertaa vuodessa, vaikka asuttiin samassa pikkukaupungissa.

Minä ja ämmi (eli mun mummo), ollaan oltu tosi läheisiä ihan mun lapsuudesta saakka. Se on pitänyt meistä huolta ja se on ollut mulle tavallaan äitihahmona, kun olen sellaista tarvinnut. Yläasteikään saakka vietin kaikki kesäni aina Ossauskoskella ämmilässä, ja palasin takaisin vasta kun koulut alkoivat. Pienempänä menin sinne mieluusti, muttta vanhempana harmitti kun joutui olla yli kaksi kuukautta erossa kavereista. Ämmin luona on silti ollut aina hyvä olla. Nykyään pääsen kyläilemään enää harvoin pitkän välimatkan ja hankalien kulkuyhteyksien takia, mutta soitellaan toisillemme vähintään kerran viikossa. :-)

Kuten varmaan edellisestäkin postauksesta kävi ilmi, niin rakastan eläimiä! Kerroin aina nuorempana kaikki mun murheet meidän koiralle, ja voi mitä olisinkaan ollut valmis tekemään, jotta se olisi osannut puhua mulle takaisin. Pienenä mun naapurit kertoi mulle, että jouluyönä puolenyön aikaan eläimet osaavat puhua, ja joka yö harmittelin, kun en koskaan ehtinyt kuulla. :-D Jos meidän kisut osais puhua, niin lohduttaisin kyllä Lunttia ja kysyisin miksi se on niin pelokas. Leeviä taas läksyttäisin Lunttiraukan kiusaamisesta. :-D

Musta ois huippua olla hyvässä kunnossa, mutta mua ärsyttää kun en ihan oikeasti jaksa tehdä asian eteen mitään. Mun elämäntilanteeni takia en pysty oikeastaan salilla edes käymään, mutta on niin paljon asioita, joita voisi tehdä ihan ilman kuntosaliakin. Nuorempana urheilin aika paljonkin, ja olenkin ehtinyt harrastamaan mm. tanssia, kilpavoimistelua sekä aikidoa. Harrastin kilpavoimistelua kahteenkin otteeseen, ja kun treenit olivat parhaimmillaan kuutisen kertaa viikossa, olin itsekin aika hyvässä kunnossa. Kun kuitenkin lopetin harrastuksen rahapulan takia, alkoi painokin kertyä salakavalasti. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ois ihanaa löytää taas sellainen palava into jotakin liikunnallista harrastusta kohtaan.

Oon aina ollut hirveän mustasukkainen ihminen, enkä tiedä yhtään mistä se johtuu! Tatustakin olen välillä ihan naurettavan mustis, vaikka ei se ole antanut siihen yhtään aihetta. Todellisuudessa luotan siihen 110 prosenttisesti, mutta mun kiero mieli syöttää mulle vähän ihmeellisiä asioita.

Pienenä olin kova räpättämään puhelimessa, mutta kun tulin vanhemmaksi niin se on ollut vain ahdistavaa. Sydän pamppailee joka kerta kun kuulen puhelimen soivan. Tässä maailmassa on ehkä sellaset 3-4 ihmistä keille voin vastata, mutta en niillekkään aina. Vaikka se ois joku ihan tuttu tai vaikkapa hyvä ystävä, niin silti se on ihan hirveän ahdistavaa. Joskus on hyviä päiviä, joskus huonompia. Usein jätän vastaamatta ja sen jälkeen poden huonoa omatuntoa.

En tiedä haluanko alkaa tätä nyt avaamaan tämän enempää, mutta uskon kyllä joihinkin paranormaaleihin ilmiöihin, esimerkiksi henkiin. Oon onnekas, että pari mun parasta ystävääni uskoo myös, ja niiden kanssa on  tosi jännittävää keskustella näistä asioista tai jopa vaihtaa kokemuksia. No nyt kyllä kuulostan ihan hörhöltä. :-D

Todellakin. Se nyt on kyllä ihan selvä juttu tällaiselle epäsosiaaliselle möllykälle. 

Oon kyllä ihan mahdoton yökukkuja ja aamunukkuja. Aamulla mun aivot ei raksuta ollenkaan ja käyn tosi hitaalla. Aamuisin mun kanssa ei kannata myöskään yrittää kommunikoida, sillä oon ihan hirviän äkänen akka. Oon ollut aina tosi huono heräämään, ja siitä syystä oonkin yllättynyt, että oon jo kolmen viikon ajan jaksanut herätä sen verran hyvissä ajoin, että oon ehtinyt nauttia jopa aamiaista! 

Tästä sais taas kirjoitettua vaikka romaanin, mutta en tiedä oonko vielä(kään) ihan valmis puhumaan tästä asiasta. Viime aikoina oon pyöritellyt tätä aihetta päässäni kovasti, mutta en taida olla ihan valmis vielä jakamaan kokemuksiani julkisesti. Kiusaamisen kohteena olen kuitenkin ollut enemmän ja vähemmän koko peruskoulun ajan.

Luulen, että juurikin tuosta koulukiusaamisesta johtuen poden vielä aikuisiälläkin ihan järkyttävää esiintymiskammoa. Vielä ensimmäisellä ja toisella luokalla rakastin esiintymistä, eikä mulla ollut mitään ongelmaa esiintyä koko luokalle yksin tai kavereiden kanssa. Mulla olikin yksi kaveri kenen kanssa tehtiin aina milloin mitäkin esityksiä ja sitten pyydettiin opettajalta, että saadaanko esittää niitä luokan edessä. Haha.

Ylemmillä luokilla esiintyminen on kuitenkin kiusaamisesta johtuen ollut yhtä tuskaa, ja olenkin yrittänyt välttää niitä keinolla millä hyvänsä. Lukion puhekursseilla olin ihan järkyttävän peloissani, ja menin anelemaan jopa terveydenhoitajalta, että voisiko hän kirjoittaa minulle lapun, ettei minun tarvitsisi esiintyä. Terveydenhoitaja laittoi minut kuitenkin vain keskustelemaan äidinkielenopettajani kanssa, ja loppujen lopuksi jouduin kuitenkin esiintymään. En läpäissyt kurssia, koska mulla oli niin paljon poissaoloja. Olin niin ahdistunut ja jännittynyt, etten nukkunut öitä, ja oksentelin aamulla ennen kouluun lähtöä. Pidin koko kurssin aikana yhden puheen, josta en muista oikeastaan mitään. Muistan vain sen järjettömän kuumotuksen, hikoilun, vapinan, suun kuivumisen, sanojen takeltelun ja muistikatkokset. Hui.

Mietin usein lapsuusaikoja. Olin silloin varmasti onnellisimmillani, eikä näistä nykyisistä murheista ollut tietoakaan. Ois ihanaa olla taas lapsi.♥ Oli ihan parasta juosta ulos ja kiivetä aidan yli leikkimään kavereiden kanssa. Juotiin mehua Disney-mukeista ja leikittiin dinosauruksilla. 

Syvä rakastunut huokaus. Dean on niin ihana, eikä mun ylistyssanavarasto riitä kuvaamaan tätä sarjaa noin niinkun muutenkaan. Mulla harmittaa ihan hirveästi, että 7. tuotantokausikin on yhä katsomatta. Jonain päivänä pitää alkaa taas oikeasti seurata!  

Pöllöt on kertakaikkisen suloisia ja ihania otuksia. Myös niiiden symboliikka kiehtoo mua valtavasti. Jos (ja kun..) joskus otan tatuoinnin tai tatuointeja, niin yksi niistä on ehdottomasti pöllö. Kun menin töihin päiväkotiin, kukaan lapsista ei tunnistanut kuvista pöllöä. Kun lähdin päiväkodista, kaikki lapset tunnistivat pöllön. ;-)

Jotenkin ajatus kaikista roadtripeistä ja muista on aivan ihana ja todella vapauttava, mutta todellisuudessa mulla tulee autossa tosi huono olo jo muutaman minuutin istumisen jälkeen. Mun on pakko saada paikka aina etupenkillä, enkä missään tapauksessa voi pelata tai lukea mitään automatkojen aikana. :-D

Unelmoin aina siitä, että jonain päivänä voin vielä olla se ihminen, joka oikeasti sisimmäsäni olen. Tällä hetkellä en edes itse tunne itseäni, ja sekin vähä mitä tunnen on kaikin puolin epämiellyttävä. Jos joskus pääsen yli sosiaalifobiastani, niin olen todella onnellinen. Toisaalta on ahdistavaa ajatella, jos olenkin tällainen lopun ikääni. Oon luonut itselleni vankilan, joka estää mua elämästä täyttä elämää, ja se on aika kamalaa ymmärtää.

Tykkään tehdä listoja, ja teenkin niitä aina joka asiasta. Edes päiväreissulle ei voi lähteä ellei ole hirveää listaa tavaroista mitkä pitää ottaa mukaan. Lista pitää myös tarkistaa useasti ja siihen pitää merkitä asiat mitkä vuoren varmasti ovat jo pakattuna.. :-D Meillä on myös eteisessä tussitaulu, jossa on mun päivittyvä To Do -lista. Haha.

Silloin kun en voi puhua joistakin asioista kenellekään (tai kun musta vaan tuntuu etten voin puhua niistä), niin kirjoitan ne ylös. Kiroittelen yhä silloin tällöin Livejournaliin, jossa olen tosin piilottanut omat tekstini. Mulla on käytössä myös ihana päiväkirja, ja tosi harvoina hetkinä tartun kynän varteen ja alan rustata. Se on kyllä tosi terapeuttista.

Innostuin nyt näköjään vähän tästä tekstin suoltamisesta, ja ajatuksia tulikin kirjattua ylös paljon suunnitteltua enemmän. Oikeastaan mua kahuhistuttaa nyt jonkin verran, koska oon kuitenkin piilotellut tiettyjä asioita itsestäni jo kauan aikaa, ja nythän se kuva mikä muilla musta on, tulee varmasti muuttumaan. Sydän tykyttäen lopetan tekstin naputtelun ja painan julkaise-nappulaa.. Jos uskallan. Entten tentten, teelikamentten.. *klik*

Translate: And that's who I am (part 2).

Totuuksia minusta osa 1.

Blogeissa kiertää nyt taas kovasti tällainen and that's who I am -postaus, ja vihdoinkin myös minä päätin toteuttaa sen. Oli aika jännää tehdä tätä, koska joutui oikeasti ajattelemaan, että no millainen minä nyt sitten pohjimmiltani olen. Itse sain kerättyä sen verran monta kuvaa, että päätin toteuttaa tämän kahdessa osassa. Tässä ensimmäisessä osassa on vähän höpömpiä juttuja, kun taas seuraavassa niitä vähän syvällisempiä.

Innostun, ilahdun ja kiinnostun usein kaikista ihan pienistä ja ehkä mitättömistäkin asioista. Mun kanssa on varmaan tosi ärsyttävää käydä jossain erikoisemmissa kaupoissa tai esimerkiksi markkinoilla, kun juoksen vaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja hipelöin jokasta pikkuasiaa mikä on vähänkään "erikoinen".

Tavattiin Tatun kanssa kun se oli 14 ja minä 15 (no okei, meillä on nelisen kuukautta ikäeroa), ja sen jälkeen se onki ollu menoa sitten. :-D

Öyöäöäää.. Sosiaaliset tilanteet on mulle jotenkin ihan hirveitä. En mitenkään loista sosiaalisilla taidoillani, ja se onkin sellanen asia mitä oo pyrkinyt työstämään.

Minä ja mun pohjaton vatsani. Syön iloon, suruun, tylsyyteen.. noh, ihan mihin vaan, kunhan saa syödä. :-D Lisäksi syön joskus jopa isompia annoksia kuin Tatu, hahah. Joskus ammattikoulussa mulla oli aina pipo päässä, niin kaverit vitsaili että piilottelin sen alla toista vatsalaukkua. :--D

Mulla on yleensä ihan hirveän lyhyt pinna, ja turhaudun älyttömän helposti. Jos joku ei suju heti niin ärsyynnyn.

Oon toisinaan niin ajatuksissani, etten kuule tai näe mitään ympäröivästä maailmasta. Kuinkahan monta kertaa sitä onkaan tullut huristeltua bussissa sen oman pysäkin ohi vain siksi, että oon ollut omissa maailmoissani. 

Ihmisten on varmaan vaikeaa saada musta sitä oikeaa kuvaa, koska en osaa olla oma itseni vieraassa seurassa. Oon uusien ihmisten seurassa tosi ujo, ja joskus saatan vaikuttaa siltä ettei mua vois vähempää kiinnostaa niiden seura. Pelkään että ihmiset pitää mua töykeänä, vaikka todellisuudessa oon vaan ujo ja mua pelottaa. :-D

Niimpä. Eetua lainatakseni oon sosiaalisesti ihan vitun vammanen. True story. :-D

Kärpäset paisuu kyllä härkäsiksi ihan nanosekunneissa jos mulla on hukassa vaikkapa puhelin tai avaimet. Oon heti vakuuttunut siitä, että nyt joku on varastanut mun tavarat tai oon pudottanut ne johonkin, enkä saa niitä ikinä, ikinä, ikinä takaisin, vaikka ne saattaa köllötellä ihan rauhassa vaan mun takin taskussa tai laukun pohjalla..

Hyi pellet on ihan sairaan pelottavia! Oon aina inhonnu kaikkia pellenukkeja - varsinkin niitä posliinisia, oikeista pelleistä nyt puhumattakaan. Kattokaa nyt tuota kuvaaki, ihan murhanhimonen, hyi! Tosin iloset pellet on ihan yhtä pelottavia. 

Ääh. Ois ihanaa saada kavereita myös tänne Ouluun/täältä Oulusta. On aika kurjaa majailla täällä kun kaverit on ihan eri kaupungeissa.

Näen unia joka yö ja ne on usein sellasia, että myöhemmin pitää ihan miettiä, että onko tuo nyt oikeasti tapahtunu vai ei. Joskus on nähny unta, että Tatu on menny tekeen jotain tyhmää ja sitten murjotin sille aamulla, hahaha. Myös kaikki painajaiset on ihan karmivan todentuntusia, joka ei oo kyllä mitenkään kiva juttu.

Oon ikuinen lapsi. Muut aikuistukoon rauhassa, jonain päivänä viiletän niiden ohi Peter Panin kanssa ja suunnistan kohti Mikämikämaata.

Joku noissa Tim Burtonin elokuvissa vaan iskee muhun ja lujaa. Kaikki sen animaatiot on yleensä ihan loistavia, mutta ei sen elokuvien näyttelijävalinnoissakaan mitään vikaa ole. Mmmm, Johnny Depp.. ♥

How I Met Your Mother, The Big Bang Theory, Modern Family, Friends, Two And A Half Men, Everybody loves Raymond, The King Of Queens, The Simpsons, jne! :-D

Need I say more..?

Ei epäilystäkään..♥ Älä Tatu kuitenkaan huoli, haha. Oon aina ihan mukana kaikissa sarjoissa ja kirjoissa, ja rakastun kaikkiin hahmoihin ihan kybällä. Ei oo vielä tainnu kuitenkaan olla Deanin voittanutta.♥

Tänäänkin lähdin jo valmiiksi turhautuneena keskustaan, kun piti ostaa yhtiä häitä varten uutta vaatetusta. Talvella shoppailu on ihan sukasta, koska ulkona on liian kylmä ja sitten taas sisällä on liian kuuma. Ensin pitää jonottaa sovituskopille, jonne päästessään pitää ottaa kaikki päällysvaatteet pois vain todetakseen, että housut jotka otit rekistä mukaasi, ovatkin ihan liian pienet. Taas kaikki vaatteet päälle, ja sama rumba alusta. Hiki virtaa ja hiukset on niin sähköiset, että niiden latvoja saa etsiskellä katosta. Turhauttavaa puuhaa! Ostoksille pitäis saada aina kaveri mukaan. Niin, ja joku tukkasuihke. :-D

Oon aina puolustamassa mitä omituisimpia otuksia. Kaikki pikkueläimet on mun ystäviä ja rakastan niitä koko sydämestäni. Kun oltiin pieniä niin mulla ja naapurin tytöillä oli semmonen eläinten pelastuspartio. Pelastettiin mm. pikkulintu joka oli jäänyt kiinni semmoseen marjapensaassa olevaan verkkoon. Ruokittiin ja hoidettiin sitä, ja oli aika hieno hetki kun se lähti takaisin lentoon. ♥ Viime Kemivisiitillä iskä myös muisteli menneitä ja seposti Tatulle kuinka raahasin aina kotiin kaikki mahdolliset kulkukissat- ja koirat. Onneksi niiden oikea koti löytyi kuitenkin aina lopulta. :-D Kun olin pieni niin iskä sai mut myös huijattua haravoimaan syksyisin sanomalla, että mun pitää tehdä isoja lehtikasoja, jotta siilit saa sinne tehtyä talveksi lämpimän pesän. Pelkäsin että ne siilit paleltuu jos en tee oikein isoja kasoja. :-D

Kuvat: täältä

Jos ootte itse tehneet tällaisen tai aiotte tehdä, niin laittakaa ihmeessä linkkiä kommenttiboksiin niin saan käydä lukemassa! En tiedä jaksaako kukaan näitä lueskella, mutta mun mielestä on ainakin ollut tosi mielenkiintoista katsella näitä muilta. :-)

Translate: And that's who I am (part 1).

Hassut pikkunoidat

Phuuh. Ompa ollu rankanlainen maanantai! Mulla on ärsyttävä flunssa ja koko ajan on ihan tukkoinen ja väsähtänyt olo. Tän iltapäivän oon viettänyt koneen ääressä käsittelemässä kuvia, joita otin viime viikolla lasten vanhempia varten uimakoulun viimeiseltä päivältä. Viime viikolla startattiin myös pääsiäisaskartelut ja perjantaina lapset sai koristella omat pajunoksat virpomisreissujansa varten.

Minäkin sain koristella yhden oksan, mutta siitä tuli ihan ruma. Lasten omat oli paljon hienompia. :-D Olin myös lapsille vähän kateellinen siitä, että ne pääsi sunnuntaina virpomaan. Pienenä oli ihan parasta kun sai vetästä huivin päähän ja hassut vaatteet päälle, sekä piirtää kaverin äidin ruskealla rajauskynällä pisamia poskille (tosin mulla niitä kyllä oli ihan tarpeeksi myös omastakin takaa.. pisamia siis). Kaveriporukalla oli hauskaa koristella oksat ja sen jälkeen lähteä vaeltelemaan ovelta ovelle keräämään suklaamunia, karkkeja ja rahaa. Voi niitä aikoja. :-D

Kun asuin vielä isän luona, niin meillä kävi aina paljon virpojia, mutta kahtena vuonna kun olen asunut omillani (kahdessa eri paikassa), niin virpojat ovat pysyneet visusti poissa, vaikka joka kerta olen varautunut ostamalla kasan pääsiäismunia. Tänä vuonna olin ihan varma, että tässä talossa nyt ei ainakaa kukaan käy virpomassa kun rapun ovetkin ovat aina lukittuna, mutta väärässäpä olin. Meillä ei ollut yhtään mitään herkkuja, kun sellainen pieni soma noitatyttö ilmestyi meidän oven taakse. Mulla oli vielä pyjama päällä ja hiuksissa oli vielä edellisen päivän sekaiset kiharat. Se tyttö kysyi saako virpoa, ja lorut luriteltuaan se hymyili mulle ja sanoi, että: "sulla on kauniit hiukset", ja toivotteli hyvää pääsiäistä. Meinasin pakahtua ilosta, ja onneksi mulla oli lompakossa kolikoita, jotka sain pudottaa sen pieneen koriin. Ihana tyttö. :-D ♥ 

Koska se yksi tyttö kävi täällä, niin ajateltiin, että ehkä täällä käy sitten paljon muitakin lapsia. Tatu lähti hakemaan kaupasta pieniä suklaamunia, jonka jälkeen odoteltiin monta tuntia, mutta ketään ei kuulunut. Päätin laittaa päiväunille, koska mulla oli niin flunssainen olo, ja hetkisen päästä ovikelloi soikin taas. Annoin Tatulle meidän karkkikulhon ja käskin sen mennä ovelle, koska itse olin ihan zombin näköinen. Menin kuitenkin nurkan taakse kurkkimaan, koska halusin nähdä pikkunoidat. Ne virpoi, antoi meille oksan ja sitten Tatu ojensi toiselle tytölle kulhoa sanoen: "Tästä saa ottaa". Tyttö otti koko kulhon käteensä ja kaatoi KAIKKI namut omaan pannuunsa. Katsoin vierestä silmät pyöreänä, ja kun tytöt lähtivät, me purskahdettiin nauruun. Sinne meni pääsiäisnamit! Onneksi sen jälkeen ei käynyt enää ketään. :-D Se oli semmonen palmusunnuntai! Nyt oon hyvinkin onnellinen, sillä vielä muutaman päivän kun jaksaisi, niin onkin luvassa neljän päivän viikonloppu, ah! Ihanaa viikkoa kaikille!