Välivuosi.

Oon niin pettyny itteeni. Tälllä hetkellä olo tuntuu aika tyhjältä. Oon vaan istunut paikallani ja tuijottanut tyhjyyteen.

Oon oottanut Oulun ammattikoekakoulun pääsykoekutsuja kuin kuuta nousevaa, ja tänään sain sieltä kirjeen. Olin ihan onnesta soikeana, koska oletin kuoren sisältä löytyvän kutsun pääsykokeisiin, mutta sen sijaan sieltä löytyvätkin sanat: "Kiitos osallistumisestasi ammattikorkeakoulujen nuorten yhteishakuun. Valitettavasti sinua ei voida ottaa huomioon opiskelijavalinnassa. Syy: pisteesi eivät riittäneet."

Kyllähän mää tiedostin sen, että opiskelupaikan saaminen tuolta oli tosi epätodennäköistä, mutta jotenki olin koko ajan jo kuvitellut itseni sinne kouluun. En ollut edes ajatellut muuta. Mutta mitä nyt? Ollaan lykätty Ouluun muuttoa hieman edemmäs, ainakin toistaiseksi. Musta tuntuu, että oon jo ikään kuin luovuttanut. Huomaan ajattelevani, että mitä mää tuolla toisessa kaupungissa teen kun en tunne sieltä ketään? Miten muka voisin tutustua ihmisiin, jos en pääse edes opiskelemaan? Työpaikan saaminen mun koulutuksella tuntuu olevan lähes mahdotonta. Enkä oo niin hirveän innoissani edes tästä omasta alastani, niin inhottavalta kuin se tuntuukin myöntää itselleen - saatika muille.

Kuitenki lasten kanssa työskentely on se, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Ois vaan mukavaa plussaa, jos pystyisin jotenki yhdistämään sosiaalialan ja kulttuurialan keskenään. Olen kiinnostunut lastenkulttuurista, joten voinkin nähdä itseni sellaisten asioiden parissa tulevaisuudessa. Tällä hetkellä tuo tulevaisuus vaan tuntuu olevan kovin kaukana..

Mun päässäni pyörii kysymys: mitä ihmettä mä teen?

Ei auta ko oottaa, että mun ukkoseni tulee töistä kotiin. Tarvin ison halin.

Yo-hommia.

En oo saanut kirjoitettua mitään, koska mua ahdistaa kuvien puute niin kamalasti. Nyt ajattelin, että menen sieltä  mistä aita on matalin ja käytän vanhoja otoksia. Ei se mitään, sillä ne kuitenkin liittyvät asiaan.

Mun oli tarkoitus mennä varaamaan valokuvaamosta aika, että saisin kivoja yo-kuvia, mutta sitten kurkkasin meidän keittiönkaappiin, joka oli täynnä nuudeleita ja sen jälkeen jääkaappia, joka oli täynnä ei-niin-yhtikäs-mitään. Kaappiin kurkattuani katsoin kulunutta kukkaroani, josta olisi sen avattuani lennähtänyt vain pieni kärpänen jos elämä olisi sarjakuvaa. Tulin siihen lopputulokseen, ettei mulla yksinkertaisesti ole varaa käydä valokuuvamossa ottamassa mitään kuvia. Suunnitelmissa oliskin siis lainata joltain tutulta järjestelmäkameraa ja "palkata" vaikka tuo minun ukko sinne kameran taakse heilumaan. Mietin tänään pääni puhki pohtiessani sopivaa kuvauspaikkaa.

Mun tekis mieli ottaa ne kuvat mun mummolassa - tai ainakin sillä alueella. Siellä on niin kaunista ja se on mulle tosi merkittävä paikka.

Vielä ei oo noin vehreää, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa. Toivottavasti kaikki onnistuu ja Tatu suostuu lähtemään tuonne asti. Pitänee suostutella jahka se tulee takaisin kotiin. :-D

Translate: I think I wanna have my graduation photos taken at the area where my grandma lives. It's so beautiful to me.

Puhelimeen tallentuneita otoksia

Viime viikko oli ihan älyttömän kiireinen ja viikonloppukin kului pihatöissä isän luona. Kamera ei ole kulkenut mukana, mutta kännykkä on sentään ollut mukana. Tiedättekö mikä muuten on parasta pihatöissä? Se kun voi välillä pitää tauon ja ryhtyä grillaamaan!

Grillattu maissi on kyllä mun kesän ehdoton ykkösherkku - siis heti jäätelön jälkeen. Ihanata ko alkaa vihdoinkin ilmat lämpenemään niin uskaltautuu itsekkin vähän ulkoilemaan. Mun kesähöperöitymiseni huomaa viimeistään siitä, että olin viikonloppuna vapaaehtosesti ostelemassa ulkokukkia ja istuttelemassa niitä iskän pihalle. Hullu mikä hullu, mutta se oli yllättävän hauskaa puuhaa. :-D Kesä ja kärpäset, trallallalaa. Jos ois vielä vähän lämpimämpää, niin tää aika ois just parasta, ei oo nimittäin vielä sääskiä, niitä inhoja verenimijöitä.

Kaiken grillailun ja pihatöissä puurtamisen ohella oli pakko myös askarrella niitä yo-kutsukortteja. Alhaalla muutama hassu versio, joita suunnittelin. Aika tylsiä tuli, mutta kelvatkoon. Ne näytti paljon hienomamalta ko ne oli isossa nipussa ja kaikki oli vähän erilaisia. Harmi ko en ottanu siitä kuvaa. Nyt kutsut on jo onnellisesti matkalla kohti oikeita osoitteita, ainakin toivon mukaan. Vielä ois muutama yksilö, jotka pitäis toimittaa itse. Äidin kutsun kanssa mulla on hieman hankaluuksia, sillä en tiedä missä se asuu, eikä sen tietoja löytynyt edes Fonectasta. Hmm.

Mulla alkaa tää "työttömän" arki käydä jo aika lailla tylsäksi, kun ei ole niin yhtikäs mitään tekemistä. Tänään heräsin yhdentoista jälkeen siihen kun postimies rimputti ovikelloa. Pomppasin sängystä ylös ja vedin pyjamahousut jalkaan ja ryntäsin avaamaan ovea. Olin vissiin aika pöllähtäneen näkönen, koska se postimies kysy aika sarkastisesti multa, että: "ethän vaan ollu nukkumassa?" ja naureskeli vielä siihen päälle. Kaiken lisäks se oli sama tyyppi, joka kävi myös viime viikolla, ja silloin kävi tismalleen samalla tavalla.. :-D

Äsken kävi mielessä, että voisin alkaa siivoilemaan, mutta njääääh. Taidan käpertyä Lunan viereen "päiväunille". Se odotteleekin mua jo selkeästi tuolla sängyn päädyssä.

Kiirettä pitää

Nyt on jo viikko näköjään vierähtänyt edellisestä visiitistäni täällä blogin puolella. Jos väittäisin, ettei kirjoittaminen ole käynyt tämän viikon aikana mielen vieressäkään, valehtelisin. Lähes joka päivä ole miettinyt, että tänään pitäisi kirjoittaa, mutten yksinkertaisesti ole jaksanut tai ehtinyt. Viikon aikana on sadellut niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Hyvinä mainittakoon vaikka se, että valmistun nyt parin viikon päästä ylioppilaaksi ja kuva-artesaaniksi! Juhlat tiedossa siis! Harmi vaan, että tulee tosi kiire juhlien järjestämisessä. En ole vielä lähettänyt edes kutsuja, saatika sitten tehnyt niitä.

Tilasin eilen Fredriksonilta kaksoistutkintolakin ja toivonkin, että se ehtisi tulla ajoissa. Tuohan on muuten samanlainen kuin tavallinen yo-lakki, mutta mustan samettinauhan tilalla on violettia. Ompahan vähän erilainen kuin muilla. :-)

Seuraavat pari viikkoa saattaa olla täällä blogin puolella melko hiljaisia, koska mulla on ihan älyttömän paljon tekemistä vielä ennen juhlia. Pidän juhlat näillä näkymin isän luona, joten tekemistä on vielä enemmän. Voisinkin tehdä itselleni jonkun alustavan to do -listan:

1. Osta materiaalit kutsuja varten ja askartele kutsut, niin joo, lähetä ne myös

2. Suunnittele juhlien menu

3. Osta pikkulaukku (ja ehkä kengätkin)

4. Käy kampaamossa leikkauttamassa ja värjäämässä hiukset

5. Käy varaamassa valokuvaamosta aika

6. Etsi asuntoja!

7. Pakkaa muuttoa varten

8. Siisti pihaa! 

Tuo viimeisin kohta ei kuulosta pahalta, mutta voi veljet, sitä se on. Meidän piha on kuin kaatopaikka. Sinne nyt on vuosien varrella kerääntyny kaikenlaista romua vanhoja autoja. Kaiken lisäksi koko aita on hajonnut/lahonnut talven aikana. Osa siitä pitäisi irrottaa ja viedä pois, ja osa taas pitäisi koittaa saada pystyyn. Sen lisäksi kaikki romut pitäisi kerätä roskalavalle ja hävittää. Ja kiitos näiden sateiden, koko piha on ihan mudassa. Äh! No, vielä on pari viikkoa aikaa, kyllä tää tästä.. :-D

If men liked shopping, they'd call it research

Eräänä aamuna, muutamia päiviä sitten, tapahtui varsin eriskummallinen asia - herättiin nimittäin Tatun kanssa jo aikaisin, ja keiteltiin keittiössä kaurapuuroa jo seitsemän aikaan. Naureskelin huvittuneena ja kysyin, että: "Tämmösiäköhän me ollaan sitten vanhoina? Herätään aikasin ja keitellään puuroa".

No jos tuo oli jo mun mielestä hassua nii mitähän tää tän aamuinen sitten oli? Heräsin vapaapäivänä jo seitsemältä, ja menin Tatun kyydissä kaupunkiin kahdeksaksi. Puoli yhdeksältä olin jo Torniossa. Mitä hittoa mä niin aikaisin lähdin. No, se harmitti vasta paikan päällä, kun huomasin, että kaupat aukeaa vasta kymmeneltä. Kuljeskelin kauppakeskuksella sitten muuten vaan, ja hain aamupalaksi kolmioleivän, jonka nautin hienostuneesti naisten vessassa. Liikkeiden auettua pyöriskelin sitten liikkeissä vanhusten ja koulusta lintsaavien teinien keskellä.

Tarkotuksena oli lähteä H&M:lle metsästämään niitä Fashion against aids -malliston ihanuuksia, mutta eihän niitä nyt tuonne tuppukylään ollutkaan tullut. Höpsö minä. Ostelin sitten pari muuta kivaa juttua.

Toppi, Gina Tricot, 19,95 euroa / Shortsit, H&M, 14,95 euroa

Venytysteni vuoksi olen jäänyt paitsi lähes kaikista ihanista sulkakorvakoruista, joten päätin sitten ostaa tuon ihanaisen topin, jossa on sulkakuvia sekä hapsuja! Heti on parempi mieli, haha. Tein myös tälle keväälle ensimmäisen mintunvihreän ostokseni, nuo shortsit nimittäin.

Whoever said money can't buy happiness simply didn't know where to go shopping.  -Bo Derek

Rentoa hässäkkää

Hola! Tää lomailu ja rutiinien puute on tehnyt musta aikamoisen kissan - ainakin unirytmistä puhuttaessa. Saatan herätä aamulla yhdeksältä, touhuta jotain pari tuntia, mennä takaisin nukkumaan ja herätä uudestaan joskus ennen kuin parempi puoliskoni tulee saapuu töistä kotiin. Iltapäivällä otetaan ehkä päivä torkut ja sitten heräilen illalla ja menen yöunille vasta kolmen aikaan. Mun on pian pakotettava itseni poistumaan tästä asunnosta! :-D

Valmistujaiset lähestyy jo melkoista vauhtia, joten on aika tehdä jo hankintoja juhliin liittyen. Tärkeimmät ensin, eli tietysti mekko ja muut härpäkkeet. Olen löytänyt jo unelmieni mekon, mutta sen saatte nähdä vasta valmistuijaisten jälkeen. Kengät mulla on myös hankittuna, mutta en tiedä ovatko ne, ne oikeat. Sitten ajattelin, että mitähän mää näihin korviin keksin. Venytyksille kun on melko hankalaa löytää kauniita ja juhlallisia koruja. Löysin onnekseni myös sellaisetkin netistä, ja tilaus saapui eilen, jipii! :-) Näette tosin ne "juhlakorutkin" vasta sitten kesäkuussa, ähäkutti.

Tilausta katsellessani ja availlessani pieniä ja kirkkaita minigrip-pusseja, huomasin kuitenkin, että kaikki ei ole kohdallaan. Tilasin kaikki korut 10 millisinä, mutta ihmettelin, miksi ne näyttävät niin mahdottoman pieniltä. Yllätyksekseni huomasinkin sitten, että omat korvareiänmöllykkänihän ovatkin peräti 14 mm. Harmittelin hetken väärän kokoisia koruja, mutta päätin, että mitäs tuosta. Ehkä on jo aikakin hieman pienentää näitä. Yllä olevassa kuvassa on siis uudet 10 millimetrin silikoonitunnelit arkikäyttöön.

Tilasin myös kesäksi kaikenlaisia höpöhöpökoruja. En tiedä miksi, mutta oon aina tykännyt kaikesta tuollaisesta. 

Nyt pitäiskin alkaa suunnitella jo vähän menua juhlia varten. Hirveästi tekemistä ja niin vähän energiaa tekemiseen. Pitäis siivota, kerätä kirpparikamat kasaan, pakata, suunnitella juhlia ja tehdä ennakkotehtävät pääsykokeisiin, etsiä uutta asuntoa. Mitäs vielä? 

Onneks mulla on paljon syitä sille, ettei mun tarvi tehdä tällä viikolla oikeastaan mitään. Huomenna Aatu tulee meille hoitoon, lauantaina mun pitää käydä tuttujen järjestämällä kotikirpparilla ja nähdä Lauraa ja sunnuntaina on äitienpäivä eli mennään Tatun mummolaan ja sen äidin luo. Tekos.. siis tekemistä riittää. :-D

Ramppikuumetta

Noin seitsemäntoista tunnin kuluttua minä olen jo Torniossa ja tutisen luokan edessä yrittäen saada muistikkua USB-porttiin vapisevilla käsilläni. Joko arvaat miksi? Nyt se kauan odottamani ja pelkäämäni hetki on lähestymässä - nimittäin opinnäyte-esitykseni.

Tää mun hermoiluni on jotain ihan uskomatonta! Oon ollut koko päivän ihan hirveä stressipallo ja oonkin jo hermoromahduksen partaalla. Jos jollekulle on jäänyt epäselväksi, niin poden aivan järkyttävää esiintymiskammoa. Taitaa olla peruskoulun aiheuttamat traumat vielä aika tiukassa. :-D Okei, en saisi vääntää tätä vitsiksi. Mulla on tälläkin hetkellä ihan järkyttävä vatsakipu, hikoilen ja palelen yhtä aikaa, sydän hakkaa ja olen aivan paniikissa. Olen yrittänyt puhua ihmisten kanssa ja vakuutella itseäni kaiken maailman hyvin se menee -puheilla, mutta loppujen lopuksi olenkin tainnut vakuutella vain juttukaveriani.

Listaan nyt itselleni syitä miksi tää mun hermoiluni on aivan turhaa:

a) Kellään tuskin on aihetta nauraa mulle, koska se esitys on ihan hyvä
b) Ohjaajat on nähny jo triljoona oppilaiden pitämää esitystä, joten ei ne sitä pidä minään
c) Jos siellä sattuu olemaan muita oppilaita, niin ei ne keskity mun esitykseeni, vaan jännittää omaansa
d) Hei mieti, huomenna tähän aikaan se on jo OHI

Eniten mua tällä hetkellä lohduttaa tuo viimeisin kohta. 5-15 minuuttia siellä luokan edessä pälpätystä ja sen jälkeen se on ohi. O-hi. O-H-I-!

Jostain kumman syystä en oikein saanut vakuutettua itseäni tarpeeksi. Joka ikinen kerta kun ajattelen tulevaa esiintymistä, näen taas itseni pitämässä esitelmää peruskouluaikoinani. Niihin aikoihin olin valmis tekemään mitä vain luistaakseni esitelmien pidosta. Loppujen lopuksi jouduin sinne luokan eteen kuitenkin ja samantien alkoi takarivistä kuulua ilkeyksiä. Mua keskeytettiin koko ajan ja mulle huudeltiin ilkeitä kommentteja.

Nykyään kuvittelen esiintymisen olevan yhtä hirveä tilanne. Lukiossa oli kurssi jonka aikana piti pitää puhe ja kammoksuin sitä ihan hirveästi. Kurssilla oli myös onneksi eräs mukava tyttö joka jaksoi tsempata mua. Istuin toka rivissä ja muistan yhä kun koitti mun vuoroni kävellä sinne puhujanpöntön luokse. Se parin metrin matka tuntui äärettömän pitkältä. Mun kädet ja jalat tärisi, poskia kuumotti, mulla teki pahaa ja ääni värisi. Mulla huimas ihan älyttömän paljon ja yhtäkkiä kaikki asiat mistä mun piti puhua pakeni pois mun päästä. En muistanut yhtään mitään. Suuta kuivasi. En edes nähnyt ketä luokassa oli. Olin täysin lamaantunut jännityksestä ja näin vain kirkkaita välähdyksiä. Yritin kerätä itseni ja turvauduin mun kattaviin muistiinpanoihini ja aloin puhua. Yhden kerran kävi niin, että ajatus katkesi kesken lauseen. En muistanut mitä olin sanonut aiemmin, ja jostakin piti jatkaa. Se hiljaisuus tuntui ikuisuudelta. Kun puhe oli ohi, siitä keskusteltiin vielä koko luokan kanssa. Opettaja kysyi, että jännittikö mua yhtään ja vastasin sille, että ihan hirveästi. Opettaja tokaisin siihen, että: "Ai, ei sitä kyllä yhtään huomannut", ja muut sanoi samaa. Se oli tosi outo tilanne. Oliko tuo kaikki tosiaan vaan mun päässä?

Sen puheen jälkeen oli hyvä olo, mutta joka kerta kun on taas uusi esiintymistilanne, niin käyn kaiken tän läpi yhä uudestaan ja uudestaan. Kuinka typerää. Nyt pitää vaan yrittää rauhoitella itseään. Tää kirjoituskin on lähinnä mua itseäni varten. Olo on jo ihan erilainen kuin silloin kun puolituntia sitten aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä. Sydämen syke on hieman tasaantunut, eikä tunnu enää yhtään niin pahalta. Ehkä tää vielä tästä.

Ps. Anteeksi tää pitkä teksti ilman kuvia

Onko siellä ruudun toisella puolella muita jotka kärsii ramppikuumeesta?



Translate: My thesis is finished now and tomorrow I must go to my school and present it. I'm so nervous!

Perjantai-iltana.

Tännään oli tosi ihana ja aurinkoinen ilma, joten riistin ukolta sen tuiki tärkeät kauneusunet ja raahasin sen kävelylle. Otin kameran matkaan ja mulla oli semmonen pieni ajatus, että oltais kävelty tuonne lähimmälle järvelle kuvailemaan, mutta lähdettiinkin ihan päinvastaiseen suuntaan. Päätettiin tallustella lähikauppaan ja matkalla ehdin muun muassa naureskella niille hassuille koirankakkapöntöille joissa on söpöt tarrat. 

Kaupassa Tatu sai yhtäkkiä kuningasidean, että hypätään seuraavaan bussiin ja lähdetään kaupungille. Pian löysinkin itseni jo kaupungista nuiden tikanheittäjien kerhotilalta. Heiteltiin sitten aikamme ratoksi vähän tikkaa. Hävisin.

Kerholta lähdettiin käymään Gringossa ja tilattiin yhdet Garaget. Myönnetään, olen mainosten uhri, mutta oli se kyllä hyvää! Istuskeltiin pelikoneella, voitettiin rahaa ja pelattiin voittamamme rahat. Haha. Ajateltiin, että no nyt kun ollaan kerta kaupungissa niin sama käydä pizzalla. Se siitä lenkkeilystä. Noh, käveltiin me sentään pizzan jälkeen kotiin tuo hurja 2,5 kilometrin matka. Lapaset jäi kotiin joten sormia paleli, mutta onneksi Tatulla oli hyvät taskut.

Oikeastaan oli aika hauska ilta. Harvoin tulee enää kahdestaan erityisesti lähdettyä minnekkään. Pitäis olla spontaanimpi! Tänä viikonloppuna en kyllä suo itselleni mitään kivaa, koska mun on ihan pakko saada se opinnäytetyö valmiiksi. Tänään tuli koululta puhelua, että mun pitää kirjottaa muutamat tekstiosuudet uusiksi ja esitys on kuitenkin jo maanantaina. Niin joo, pitäis se esityksin vissiin valmistella. Mun pitää myös tulostaa ne tekstit koululla ja on ihan järjetön stressi! Olis jo se maanantai niin sais tän alta pois, eikä tarvis enää jännittää ja stressata! :-D

Translate: Some quality time with my boyfriend at Friday night. Walking, talking, eating, drinking and some darts. :-)

Autopaparazzi.

Eilen meillä oli kyläilypäivä. Käytiin ensin Tatun mummulassa ja sen jälkeen mentiin vielä niiden äidin luo. Myös kissa oli mukana autoilemassa ja se näytti varsin tyytyväiseltä kun pääsikin yksikseen takapenkille, eikä joutunu kyhjöttämään mun sylissä.

Meillä oli eilen auto käytössämme, joten päätettiinkin kyläilyn päätteeksi viedä kissa kotiin ja lähteä käymään Haaparannalla.

Käytiin muutamassa paikassa ja ostettiin vähän sitä sun tätä, eikä siltikään oikeastaan yhtään mitään. Tatun äiti anto meille muutaman euron ja sillä meidän oli tarkotus tuoda sille jotain. Jotain hauskaa, joku yllätys, mutta arvatkaa vaan muistettiinko me? No ei tietenkään. Se kuulosti puhelimessa niin pettyneeltä, että loppujen lopuks annoinki nuo ICA Maxin söpöltä pähkinähyllyltä kahmimani pähkinät ja kuivatut hedelmät sille.

Otin kuvia Kemin keskustasta. Illalla auringon laskiessa kaupunki ei näyttänykään niin harmaalta kuin yleensä. Vaikka tämä kaupunki onkin pieni ja ränsistynyt paikka, josta kulttuuri on pikkuhiljaa katoamassa, on se myös paikoin erittäin kaunis. Kaikkein parasta on meri. Pieni pala sydämestäni tulee aina olemaan Kemissä - olenhan sentään asunut täällä koko ikäni.

Muutto toiseen kaupunkiin lähestyy lähestymistään, ja pian saan sanoa kotikaupungilleni näkemiin, en suinkaan hyvästi. Hassu tunne, siis olla yhtä aikaa innostunut ja haikea. Samalla myös onnellinen, jännittynyt ja pelokas, mutta innokas ja utelias kokemaan uutta. Onneksi perhe ja ystävät tulevat olemaan kuitenkin vain lyhyen junamatkan päässä.


Translate: We visited in Sweden and bought some veeery important stuff - like peanuts. I also looked at my hometown and noticed that it looks very different now when I know that I'm going to leave it.

Toisen turhake on toisen aarre

Käytiin tänään Tatun kans varaamassa meille parin viikon päähän kirpparipöytä. Nyt alkaakin siis operaatio vaatekaappien syynääminen, jonka tarkoituksena ois poistaa kaapin perältä ne vaatteet joita en käytä ja antaa niille toivon mukaan uusi elämä kirpparin kautta. Mentiin paikalle sen verran myöhään että ei juurikaan ollut aikaa kierrellä ympäriinsä, mutta eräs vaatekappale veti mua puoleensa melko kovasti.

Hypistelin Onlyn ruskeaa nahkatakkia joka näytti ja tuntui ihan uudelta. Muistelin kaikkia niitä menneitä kevätpäiviä jolloin olin nahkatakkia metsästänyt, mutta palannut kotiin tyhjin käsin, sillä minulla ei ollut tarpeeksi rahaa. Tämä takki oli minun kokoani enkä voinut olla kurkistamatta hintalappuun: "Uusi! 7 euroa"

Voiton tanssit ja kassan kautta kotiin! Tervetuloa kotiin kevättakki!

En muistanut ottaa kuvia päivällä, mutten myöskään malttanut odottaa huomiseen, joten kuvat ovat mitä ovat.  Pimeys ja digikamerani eivät ole ystäviä keskenään. Illalla Tatun piti hakea joku paperi autosta, joten näin tilaisuuteni koittaneen. Äkkiä takki päälle ja kamera ukon kouraan: "Ota musta kuva!"

Ah, mikä ihana yhdistelmä - salama ja meikitön pärstä. Sarkasmin voi haistaa sadan metrin päähän. Kaikki otokset ennen tätä kuvaa oli tärähtäneitä tai muuten vain hyvin hyvin epäonnistuneita, joten näytänkin jo hieman lannistuneelta, haha.

Olin kyllä tuosta löydöksestä varsin onnellinen ja nyt mullakin on uusi takki kevättä varten, jipii! Mulla käy muuten aina niin, että jos lähden kirpparille etsimään vaatteita, niin en löydä yhtikäs yhtään mitään, mutta kun käyn siellä aikeinani piipahtaa vain äkkiä vaikkapa varaamassa pöydän, niin silloin kyllä pöydät ja rekit pursuavat ihanuuksia. Käykö muillakin näin? :-D

Ps. Mitä mieltä ootte näistä isommista kuvista, hyvä vai huono juttu?


Translate: I think I fell in love at the second hand store.

Vaput Oulussa.

Kotiuduttiin tänään Oulusta ja nyt kyllä odotan sinne muuttoa paljon innokkaammin kuin aikaisemmin! Eilen juhlistettiin vappua sekä kaverin 21-vuotis syntymäpäiviä. Hengailtiin kaverin asunnolla ja suunnitelmissa oli lähteä illan päälle porukalla baariin. Jos jotakin opin eilen, niin ainakin sen, että 11 hengen porukalla on äärimmäisen vaikeaa suunnistaa yksimielisesti yhtään mihinkään! Itse synttärisankarikin katosi reissun aikana pariin otteeseen. Ilta meni kaupungilla haahuiluun, ja loppujen lopuksi eksyttiinkin vain Amarilloon, koska kaikkialla oli ihan jäätävän pitkät jonot! En osannu odottaa tuommosta, koska ei Kemissä tarvi jonottaa juuri koskaan mihinkään - eihän täällä ole ketään.

Näkymät on synttärisankarin parvekkeelta vappuaamuna.

Itse olin illan liikkeellä selvinpäin, ja oikeastaan se kaupungilla pörrääminen olikin tällä kertaa musta hauskempaa kuin baarissa istuskeleminen. Vaikka Oulussa onkin tullut jonkin verran käytyä, niin se on mulle vielä kuitenkin suhteellisen outo kaupunki. Oon semmonen tutkimusmatkailija ja seikkailija.

Lähdettiin tänään vielä puolen päivän jälkeen käveleskelemään kaupungille, sillä aikomuksena oli lähteä Kauppuriin syömään. En millään osannut päättää haluanko burgeria vai niitä amerikkalaisia pannukakkuja joita Jonne kuolas koko ajan. Päätös tapahtuikin vasta samaan aikaan kun myyjä kysyi, mitä haluan. "Entten tentten, teelika mentten.."

Sisätiloissa oli taas yllättäen täyttä, joten syötiin ulkona terassilla. Ei se kyllä haitannut yhtään. Aurinko paisto tosi lämpimästi ja tilaakin oli kivasti. Tuuli oli kuitenkin sen verran kylmä, että sormet oli vähän kohmeessa. Mutta voi miten hyviä nuo pannukakut oli.♥

Kävästiin myös torilla. Olin siellä ihan ko pikkulapsi karkkikaupassa! Mikäs sen mukavampaa ko olla ruuan ympäröimänä? Haha. Näytin tosin kuulema ihan turistilta kamerani kanssa.

Ihania, ihania fudgeja! Hypin ja pompin edestakaisin, mutta sain pidettyä itseni kurissa. En ostanut ainuttakaan herkkuneliötä. Ja kuinka mälsää on, ettei mulla ollut vappupalloa?

Kemiin verrattuna tuolla Oulussa oli kyllä niiiiiiiiiin paljon ihmisiä! Ihan hämmentävää! Kivaa olla tämmönen maalaistollo. :-D Ennen kotiinlähtöä päätettiin pistäytyä vielä Bisketissä juomassa kupposet jotain kuumaa. No eihän se tietenkään niihin kupposiin jäänyt. Kuka muka vois vastustaa niitä vitriinin takana olevia herkkuja?

Kyllä vaan. Ahnehdin itselleni mansikka-juustokakun lisäksi myös vaahtokarkkikaakaon kermavaahdolla. Kunnon lataus makeaa. Tatu sano, että me ei olla Jonnen kanssa hienostuneita ko syödään vaan pelkkiä jälkiruokia. Jonnella oli munkki ja kahvia, Tatulla vadelmajäätee ja valkosuklaa-mustikkapulla ja Nikolla mansikkarahkapiirasta sekä kahvia. Oli kyllä aikamoinen herkkupöytä. :-D

Sitten olikin aika viedä Jonne kotiin ja sanoa hei hei. Edessä oli taas tylsä ajomatka kotia kohti, jonka aikana ehdin kuvailla mm. mun tennareita ja vastaan tulevia autoja. Toivottavasti päästään taas pian käymään syöm.. siis Oulussa!