Oon tällä viikolla jostain syystä ikävöinyt ihan hirveästi meidän entistä koiraa, Jassua. Se tuli meille kun olin kolmannella luokalla, ja se oli meidän ensimmäinen kunnon lemmikki. Rakastin sitä sydämeni pohjasta ja muistan vieläkin sen päivän kun tapasin tämän ihastuttavan karvaturrin ensimmäistä kertaa. Olin poissa koulusta, koska olin kuumeessa. Herätessäni kuulin jutustelua meidän ulko-oven takaa, ja uteliaana lapsosena ryntäsin tietysti kurkkaamaan, että kenen kanssa se meidän iskä oikein höpöttää. Kun avasin ulko-oven, niin joku pieni ja musta otus juoksi ovesta sisään ja säntäsi keittiön kautta olohuoneeseen. En edes ehtinyt tajuta mikä se oli. Pian pieni hännänheiluttaja tassutteli takaisin ja huomasin, että sillä oli päässään suloinen vaaleanpunainen pompula. Seuraavaksi koira suunnistikin jo nenä heiluen kohti yläkertaa. Siinä vaiheessa isä ja naapurin setä astelivatkin eteiseen ja sain kuulla, että tämä ihana otus oli vailla kotia. Viikon verran sain roikkua isäni hihassa kiinni ja rukoilla, että voisimmeko ottaa koiran, kunnes isäni viimein heltyi. Olin onneni kukkuloilla.♥
Jassu oli suunnilleen 1-vuotias tullessaan meille. Naapurit olivat löytäneet sen takkuisena ja huonokuntoisena eräästä tienvarrella olleesta ojasta. Se oli peloissaan, kylmissään ja nälissään, mutta kovin kiltti. He saivat selville, että suloisen koiran omistajat olivat halunneet päästä koirasta eroon, koska sen hoitaminen olikin käynyt liian vaivalloiseksi, eikä heillä ollut sille tarpeeksi aikaa. Omistajat olivat ottaneet Jassun autoonsa ja ajaneet niin kauas, ettei se enää osaisi kotiin. Neuvokas koira oli kuitenkin löytänyt tien kotiin ensimmäisellä kerralla. Omistajat olivat olleet ihmeissään, mutta tällä kertaa he päättivät ajaa vieläkin kauemmas, niin ettei koira varmasti löytäisi, saatika jaksaisi tulla enää takaisin, eikä se jaksanutkaan. Joka ikinen kerta asiaa ajatellessani kyyneleet kihoavat silmiini. Kuinka kukaan voisi tehdä mitään tuollaista? Varsinkin, kun Jassu oli maailman kiltein koira.
Jassu oli todella ymmärtäväinen ja seurallinen. Joka kerta kun tulin koulusta, se oli olohuoneen ikkunassa katsomassa ja näin kuinka se lähti innoissaan juoksemaan kohti ulko-ovea. Kun avasin oven, se oli joka kerta hyppimässä riemuissaan ja häntä heiluen tervehtimässä minua - yleensä jokin lelu suussaan. Jos itkin huoneessani, se käveli luokseni todella hiljaa ja hitaasti. Se kävi makuulle ihan viereeni ja painoi päänsä syliini. Se oli Jassussa parasta. Se tuntui aina ymmärtävän, niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Sen jälkeen kun Jassu täytti 7 vuotta, se sairastui. Yhden viikon aikana sen vatsa paisui valtavaksi, sen oli vaikea hengittää, eikä se pystynyt käymään edes lenkillä. Jopa sen valtava ruokahalu oli poissa. Jassu sai kuitenkin eläinlääkäristä lääkkeet, mutta ne eivät auttaneet mitään. Sen oli hyvä olla ainoastaan ulkona. Se vain istui paikallaan nenä taivasta kohti, koska vain siten se pystyi hengittämään. Olin sen kanssa ulkona paljon. Istuin vain vieressä ja silitin. Sen yhden viikon jouduin katsomaan sen kärsimystä ja sen yhden viikon jälkeen Jassu kuoli. Sinä aamuna isäni tuli herättämään minut ja kertoi uutiset. En uskonut koko asiaa ja juoksin portaat alakertaan. Näin elämäni rakkaimman asian makaamassa maassa, ja kosketin sen kuonoa. Jääkylmä. Romahdin maahan polvilleni ja kyyneleet valuivat silmistäni valtoimenaan. Olin ihan shokissa ja muistan huutaneeni jotain, mutten edes muista mitä. Sen jälkeen olin kuin tyhjä kuori. Aloin vain kyynelsilmin keräämään pois kaikkia Jassun tavaroita. Siivosin vain, enkä puhunut kellekään sanaakaan. En edes vastannut kysyttäessä. Koulusta olin poissa kaksi päivää ja siitä lähtien inhosin tulla koulusta kotiin, koska katsoin aina tullessani olohuoneen ikkunaan, eikä siellä ollutkaan ketään odottamassa. Joka kerta kun avasin ulko-oven, odotin, että Jassu tulisi minua tervehtimään. Oli tyhjä olo ja itkin useita viikkoja.
Tästä kaikesta on aikaa nyt noin viisi ja puoli vuotta, enkä ole tähän mennessä pystynyt katsomaan tietokoneeltani edes Jassusta kuvia, sillä aina kun katsoin aloin itkeä. Ajattelin, että nyt jo pystyisin siihen, mutta katsottuani noin kymmenen kuvaa alkoivat taas kyyneleet virrata. Nytkin silmät ovat kyyneleistä sumeina.
Kuvat ovat Jassun viimeisiltä päiviltä. Jassu oli ihana, enkä usko että unohdan sitä koskaan. Meidän perheeseen jäi iso aukko Jassun lähdettyä, ja tiedän, että muutkin meidän perheestä kaipaavat sitä suunnattomasti. Tällä hetkellä antaisin mitä tahansa, jotta saisin viettää sen kanssa vielä yhden päivän, mutta se ei ole mahdollista. Muistakaa aina vaalia teidän rakkaita eläinystäviänne ja antakaa niille paljon rakkautta, huolenpitoa sekä rapsutuksia nyt kun ne ovat vielä täällä teidän kanssanne.
Translate: I had the best dog in the whole world. His name was Jassu and loved him very much - I still do.♥
