Näytetään tekstit, joissa on tunniste hengailuhöpötystä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hengailuhöpötystä. Näytä kaikki tekstit

09 maaliskuuta 2013

Kotiinpaluu

Mä ooooon täällä taas, kuis hurisee? Kotiuduttiin Kemin reissultamme eilen, eli viikonloppuloma venähtikin kokonaiseksi viikoksi. Mikäs siellä oli kotikotona kölliessä isin passattavana, hihi. Kameraa en juuri muistanut käyttää, mutta onneksi Tatu oli napsinut joitain otoksia. Oli ihanaa viettää aikaa Kemikavereiden kanssa, katsella veljen kanssa pöhköjä videoita Youtubesta, vaihtaa kuulumisia iskän kanssa ja kissojakin tuli hellittyä normaalia enemmän, kun ei tullut istuttua tietokoneen ääressä lainkaan. Nyt kuitenkin luvassa muutama sekalainen kuva reissulta!


Ihanat nuo kilometrikädet. Fisulinssi avusti mua ikuistamaan miltä näytin ennen kaverin tupareihin lähtöä. Tupareista mulla ei taida olla yhtään kuvaa, mutta siellä oli kivvaa! Näin pitkästä aikaa ihania, ihania kavereita, ja muutamia tyyppejä, joihin oon törmäilly viimeksi vuosia sitten.

Viikon aikana käytiin myös Haaparannalla, josta en ostanut tälläkään kertaa mitään järkevää. Siellä myytiin minikokoisia cokis tölkkejä, joihin tietysti ihastuin ja niitä oli pakko ostaa! :-D Evääksi lähti myös Reese's maapähkinäpatukka sieltä Amerikkahyllyiltä.



Tatun äiti oli viikonloppuna koiravahtina, joten mekin kipitettiin tietysti rapsuttelemaan pikkuista koiranpentua. Kuvista ei välity kuinka pieni koira oikeasti oli, se oli pienempi kuin meidän kissat! Pelkäsin koko ajan, että rikon sen tai jotain. Tui tui! Tytön nimi oli Lyyti.




Hengailin jonkin verran myös isän luona asuvan veljeni kanssa, joka on minua kolme vuotta nuorempi. Paistettiin takassa vaahtokarkkeja ja juteltiin niitä näitä. Tatu otti tietysti todella edustavia kuvia todella imartelevassa valossa. Voitte aistia sarkasmin. Miks ihmiset kuvaa vasta sen jälkeen kun meikit on jo pesty pois ja tukka lyöty kiinni miten sattuu? Murinaa ja purinaa. :-D No mutta joka tapauksessa, hauskaa oli!


Ylemmän kuvasen Tatu nappasi yöllä. Oikeassa laidassa näkyy meidän kotitalo, jossa on tällä hetkellä remontti meneillään. Ehkä ensi kesänä talo on taas jo nätimpi.

Joka tapauksessa meillä oli ihan huippu reissu, ja onneksi pääsen taas kuukauden päästä käymään kotosalla, ja sen jälkeen taas parin viikon päästä. :-) Nyt jatkuu  kuitenkin hillitön siivousurakka! Päätettiin Tatun kanssa pyöräyttää olohuoneesta vähän järjestystä, joten taas kaikki johdot sun muut härpäkkeet piti irroittaa ja kytkeä uudelleen, ja äh! :-D Ehkä tästä tulee joskus valmista. Tällä hetkellä jokainen huone on ihan mullin mallin. Nyt takaisin hallitun kaaoksen pariin.

Translate: Back at home again! We visited in Kemi for a week and it was so much fun.♥

22 helmikuuta 2013

Voe kalansilimä

Voi vitsit mulla on höperö olo. Sillon kun lopetin työt päiväkodilla, mulle sanottiin, että ne soittaa mulle jos siellä vapautuu joku paikka. Aloin kattoon äsken mun puhelinta, niin huomasin että se päiväkodin johtaja oli koittanu soittaa mulle tunti sitten! Yritin soittaa takaisin, mutta ei se vastannut, iik. Nyt mua jännittää ihan hulluna. En yhtään tiedä, että mitä asiaa sillä oli. Mun toiveissahan ne nyt soittelis mua töihin, mutta yhtä hyvinhän se vois sanoa vaikka, että: "No hei sun paita on jäänyt tänne, tuutko hakemaan?", haha. Oli miten oli, perhoset kyllä lentelee mun vatsassa. Toivottavasti se nyt pian soittais takasin! Epätietoisuus on melko hirveää.

Tatu muuten kävi ostaan kameraan uuden objektiivin eilen! Nyt meilläki on sitte fisulinssi. En oo ite vielä päässyt testaileen, mutta Tatu kyllä senkin edestä. Se tuli aamulla herättäänki mut ottamalla kuvia, jos ette usko niin kattokaa ite, haha. Karua.





En kestä näitä kuvia. :-D Nyt yritän kerätä itteni ja herätä tähän uuteen päivään. En ehkä uskalla kuitenkaan mennä edes suihkuun, koska mun puhelin soi taatusti just sillon. Istun ja päivystän sohvalla puhelimen kanssa sitten. Aurinkoista perjantaita ja huisia viikonloppua kaikille!

Translate: Tatu got a new lens to his camera. Never guess what kind? 

23 tammikuuta 2013

Etukäteisviikkokatsaus

Hei vaan! Luvassa ois taas puhelimesta tongittujen kuvien koostetta tältä viikolta. Ei mitenkään ihmeellinen tai muista poikkeava viikko, mutta ihan kiva kuitenkin! Mua kutkuttelee ihan hirveästi ajatus treenamisesta (tai siis sen aloittamisesta), mutta koska en uskalla vielä astua varpaallanikaan mihinkään kuntosalille, niin ajattelin, että olis ihan hyvä aloittaa ihan vaan täältä kotoa. Löysinkin YouTubesta aika hyviä treeniohjelmia, joihin aion kyllä tutustua tänään vielä paremmin! Eilen tein puolen tunnin käsi- ja vatsatreenin, ja on kyllä habat kipeenä, haha. Jostakin pitää aloittaa.


1. Kimaltelevat kynnet ovat saaneet paljon ihastelua päiväkodin lapsilta :-D
2. Uus lamppu Ikeasta! Oli vähän tympeetä koota, mutta olihan se edullinen ja hiaaano
3. Uudet kenkulit makso alennuksessa 25 euroa
4. Hymyilin töiden jälkeen väsyneenä mun kuitin loppusummalle


1. Näin kerran Mean blogissa kuvan annoksesta, jossa puolitetun avokadon päälle oli laitettu raejuustoa ja mustapippuria, ja se on kummitellut mun mielessäni pitkän aikaa, joten päätin vihdoin kokeilla. Ihan älyhyvää!
2. Töissä, tattadaa. Tukka sojottaa jokaseen ilmansuuntaan
3. Aamuherätys. Luntti nukkuu aina yöt mun vatsan tai rinnan päällä ja Leevi yleensä tuhisee mun ja Tatun tyynyjen välissä, tosin kuvassa se on vaan valannut Tatun paikan
4. Kahvitauolla teetä lainakupista. Oon taas alkanu juomaan ihan hirveesti teetä!


Siinä on sitten kisusia kerrakseen. Luntilla on maailman kauneimmat pallosilmät.♥ Leevillä taas on pelottavat käärmeen silmät, haha. Molemmat söpösiä, tuitui.

Mitä mieltä muuten ootte näistä kollaaseista? Jaksaako näitä ees kattella vai onko ihan kivoja? :-D

Translate: Shopping, working and petting my cats were in main roles this week.

16 tammikuuta 2013

Kukkuu!


Heipsansaa! Oon vähän pettynyt itseeni, kun en oo käynyt kirjoittelemassa tänne yli viikkoon, mutta enpä ole käynyt koneellakaan tänä aikana enempää kuin yhden kerran, ja silloinkin vain maksoin pari laskua. Oon kyllä nauttinut tästä puolessa välissä olevasta tammikuusta ihan järjettömästi, enkä muista viettäneeni yhtäkään tylsää hetkeä! Tosi hassua. :-) Kamerankin olen valitettavasti unohtanut lähes kokonaan, mutta yritän skarpata tämän asian kanssa! Kokosin taas pari pientä kollaasia, jota sisältävät kuvia kahdelta edelliseltä viikolta, joiden aikana olen..

VIETTÄNYT AIKAA TÖISSÄ
 
1. Muikee naama heti maanantaina
2. Leikin kotista yhen kivan pikkuihmisen kanssa
3. Pyynnöstä piirsin seinälle kahvitauon aikana lyhteen ja pari punatulkkua
4. Lueskelin Rasmus Nalle -kirjaa, ja huomasin, että ihan takuulla on Tuomas veturi tuolla taustalla!

Töissä on kyllä ihan parasta, ja rankempinakin päivinä ne pienet lapset ja niiden jutut antaa ihan valtavasti voimaa. Oon ihan omieni parissa siellä alle 3-vuotiaiden keskellä, hahhah. Yllättävän fiksuja ne on! Ja niiden juttuja on ihana kuunnella. :-D

Yks päivä puin yhtä tyttöä ja meillä oli ollu sinä päivänä sijaisena mun kaima:

Tyttö: "Minä haluan sen toisen Niinan pukemaan minut!"
Minä: "Ai, oonko mää huonompi Niina?"
Tyttö: "Et sinä ole huonompi Niina, sinä olet vain VANHA Niina!"

Tänään istuttiin samaisen tyllerön ja yhden pikkupojan kanssa sohvalla:

Poika: *päästää ison röyhtäyksen*
Tyttö: "Mulla tuli pyllystä röyhtäys!"

Eräs päivä me tehtiin yhden toisen tytön kanssa muumipalapeliä ja jutustelin sille samalla:

Minä: "Kukas tuossa on?" *osoittaa Nuuskamuikkusta*
Tyttö: "Pikku Myy!"
Minä: "Eihän tuo ole Pikku Myy, tuohan on Nuuskamuikkunen. No entä kukas tuossa sitten on?" *osoittaa Pikku Myytä*
Tyttö: "Pikkumuikkuli!"

On ne vaan hassuja ja ihania. Mua pelottaa jo valmiiksi, että kuinka kova ikävä mulla tulee sitten kun tuo mun harjoittelu loppuu.

VIETTÄNYT AIKA KOTONA

1. Marssin eräs päivä lankapuotiin ja ostin pari rullaa tyhmää kutisevaa lankaa ja ihan liian ohuet puikot. Jaksoin kutoa kolme päivää ja mun innostus lopahti, äh!
2. Olin viime viikonloppuna lastenvahtihommissa. Kuvassa komeilee Tatun 4-vuotias serkku ja me oltiin kyläilemässä mun isän luona, mun lapsuuden huoneessa. Hyvin puki mun vanhat vappulasit Aatuakin.
3. Oon hiippaillu aika paljon nuo mun uudet kotitossut jalassa. Ne on aikas mukavat ja pehmoset.
4. Nyt just tässä datailen Leevin kanssa. Helppoa kirjottaa tommosen ison ja kettuuntuneen näkösen möykyn yli. :-D

VIETTÄNYT VAPAA-AIKAA

1. Käytiin ukon kanssa viime viikon tiistaina katsomassa Juoppohullun päiväkirja, ja eilen käytiin tsekkaamassa se Piin elämä, joka oli ihan tajuttoman hyvä, oikeasti, menkää kattomaan se! Siitä tuli kyllä ihan yks mun lemppari leffoista, ja voi vitsit miten hyvin se oli tehty. Ihan parhautta 3D:nä! Tästä taitaa tulla elokuvavuosi, koska mulla on jo mielessä vaikka kuinka monta leffaa, jotka haluan käydä katsomassa.
2. Join mustikkamuffinsin makuista muumiteetä iskän luona. Miks nuo pussit on niin ihania. :-D ♥
3. Iskän luona vietetyn teehetken vastapainoksi passion-makusiirapilla maustettua talon lonkeroa Old Gringossa. "Seurasin" tylsistyneenä Tatun tikkakisoja ja tuskailin iPadilla pätkivän netin kanssa. 
4. Söin elämäni ensimmäisen Pretzelin ja tykkäsin siittä, nami! :-) Tatu oli järkyttyny ko se luuli nuita rakeita raesokeriksi, mutta ne olikin merisuolaa, hahhah. 

Semmosia juttuja tähän mennessä. Saas nähdä, että mitä seuraavaksi. Nyt lähden kuitenkin tekemään huomiseksi eväitä ja muuta yhtä jännittävää, hehe. Hyvää yötä! 

Translate: Last couple of weeks have been filled with work and wonderful freetime.♥

09 tammikuuta 2013

Se ei ole pää joka pälpättää

Heippahei! Mun vuosi on lähtenyt tosi kivasti käyntiin ja oonkin tehnyt kaikkea hauskaa! Toissapäivänä kävin luistelemassa ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen ja olihan se aikamoista. Huomasin, että se ei ainakaan ole kuin pyörällä ajo, jonka osaa pitkän ajan jälkeenkin, en nimittäin osannut enää yhtään. Koko ajan sai olla huitomassa käsiä ja hapuilemassa tasapainoa. Tatu oli mulla mukana pitämässä kädestä kiinni ja nauramassa mun luistimet jalassa hoipertelulle, mutta ehti se naureskelun ohessa kuviakin napsia.








Eilen käytiin Tatun kanssa leffassa katsomassa Juoppohullun päiväkirja, ja nyt mulla on soinut siitä yks biisi päässä koko päivän. On kyllä ihan huippua löytää elokuvista biisejä joihin tykästyy! Tällä kertaa korvamatona toimi Plutonium 74 - Loppulaulu. Tästä linkistä pääsette YouTubeen kuuntelemaan kyseisen biisulin! Hirveen lepposa ja mukava on. Multa ei nyt taas irtoa tekstiä kyllä yhtään, koska oon ollu koko viikon ihan älyttömän väsynyt. Töissäkin oon meinannut nukahtaa vähän väliä, mutta onneks pian on jo perjantai! Viikonloppukaan ei kyllä tosin mee rentoutuessa, sillä me hypätään ukon kanssa junaan ja matkataan Kemiä kohti lastenvahdeiksi. Nyt pitää tuhlata tästä vuodesta tovi johonkin ei-niin-mukavaan, sillä on taas siivouksen aika. Tää lähtis puunaamaan nyt, hejsan!

Translate: I went ice skating for the first time in six years! I was "a bit" rusty.. Haha.

29 joulukuuta 2012

Puppies!

Kemireissulla kävin moikkaamassa mun ihania kavereita ja tietysti siinä samalla piti käydä ihastelemassa niiden isosiskon pikkuisia Chow chow pentuja. Voi että ne oli syötävän suloisia! Sisäinen lässyttäjäni heräsi samantien eloon ja pitihän jokaisen käydä myös mun sylissä erikseen rapsuteltavana. Samalla maltoin kuitenkin napsia myös kuvia, jotta saisin näytettyä ukollekin mistä se jäi paitsi, hahhaa. Varautukaa
yliannostukseen söpöyttä! ♥








Pentuja oli yhteensä neljä, enkä kyllä millään osannut päättää mikä niistä oli söpöin - eikä onneksi kyllä tarvinutkaan. Syömisen jälkeen pienet söpöläiset kävivät nukkumaan, joten maltettiin vihdoin hipsiä alakertaan kahville ja juoruilemaan raportoimaan. Oli ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja viihdyinkin hyvässä seurassa viitisen tuntia, kunnes oli aika lähteä kotiin saunomaan. Pitää koittaa olla säästeliäämpi, jotta pääsisi käymään Kemissä useammin.♥

Translate: Puppies, puppies, puppies! I think I don't need to say more.

21 lokakuuta 2012

Ai että mitä mää oon teheny tännään?

Hei hoi! Tänään on taas sunnuntai. Ukko suuntasi isänsä kanssa heti aamusta taas tikkakisoihin, joten jäin yksikseni kotiin möllöttämään. Tein aikalailla sammaa ko joka päivä muutenki, eli jotakin tämän suuntaista:

1. Söin aamupallaa, totta kai. Tosin mun aamupala sijoittuu yleensä vasta johonki yhden ja kolmen välille,   hehe. Tällä kertaa mussutin tuommosia söpöjä weetabix mini mansikkajuttuja.

2. Seurailin kissojen touhuja ja ne puolestaan tapitti minua. Ne seuraa mua aina joka paikkaan, joten nytkin kun istun koneella, niin ne möllöttää tuossa viereisellä tuolilla. Ei mitään yksityisyyttä, pyh!

3. Siivoilin vähän olkkaria. Parvekkeella hengailee tyylikkäästi petauspatjat, jotka hain kellarista Tatun iskää varten ja sohvan alla lymyilee kissojen leluhiiri. Mua aina hävettää näyttää näitä asuntokuvia ko kaikilla muilla tuntuu olevan semmoset täydelliset mustavalkoset Ikeakodit. Meillä on.. tämmönen. Ei se haittaa, tykkään ite silti. Haha.

  4. Laitoin kasvonaamion. Vihreää luksusta, jipii! En tiiä miksi tuota on aina niin hauskaa läträtä.

5. Valokuvasin minun komiaa kuopusta. Leevistä on tullu jo iso poika. Nyt ku sen aivot kasvais vielä samaa tahtia nuiden koipien kanssa, hehhe.

Näiden asioiden lisäks oon tietenki tehny kaikkea noloa, kuten kuunnellu huonoa musiikkia ja hoilannu mukana, sekä pelannu samalla facebookissa jotaki pikkupelejä. Voi hyvä luoja. Ens viikolla (eli vaikka huomenna, iik?) aion soittaa tuohon viereiseen päiväkotiin ja kysyn siitä harjottelupaikasta ja/tai pyydän pääsiskö haastatteluun. Huisin jännää, voispa alottaa jo vaikka heti viikon päästä! Nyt tän kuluvan viikon aikana ei sentään tarvi istuskella yksikseen, koska Tatullaki alko syysloma, jee! Paitsi jos se vaan istuu konneella pelaamassa jotaki niinki hienoa peliä ko CS:sää. Möh.

Nyt taidan painua suihkuun ja sen jälkeen kattella yhen leffan. Heippodei ja lepposat sunnuntait!

Translate: Everyday is like a Sunday when you're unemployed.

10 lokakuuta 2012

A grandmother is a little bit parent, a little bit teacher, and a little bit best friend

Tänään on ollu kyllä vallan hauska päivä. Eilen illalla sain puhelun Ämmiltä (eli mun mummolta), ja se sano hyppäävänsä seuraavana aamuna bussiin ja matkustavansa mun luokse tänne Ouluun. Mullakaan ei ollut mitään suunnitelmia tehtynä, joten se oli tosi kiva yllätys! Menin kymmeneksi linja-autoasemalle sitä vastaan ja se juoksi suoraa hymyssä suin mua halaamaan. Opetin sille, että miten meille voi vastaisuudessa tulla paikallisella, esittelin meidän asunnon ja sen jälkeen matkattiin keskustaan ostoksille. Ja kylläpä se siitä shoppailusta sitten innostukin. :-D Oli se mullekki ostamassa ties mitä mekkoa ja hametta, mutta en huolinut/halunnut maksattaa rääsyjäni sillä. 


Ja voi kääääk sitä väenpaljoutta Stockmannin hulluilla päivillä! Hirveitä ihmishyökyaaltoja. Se oli sen verran rankka kokemus, että päätettiin käydä jossain syömässä ja tankkaamassa vähän energiaa. Eikä oo muuten varmaan koskaan ollut yhtä vaikeaa päättää, että mihin mennään syömään! Ämmi on sen verran vanhanaikainen, että se ei kelpuuta ruuaksi pizzaa, kebabia, hampurilaista, kiinalaista, intialaista tai juuri mitään muutakaan perunasta poikkeavaa. Nou nou -listalle pääsivät myös kana ja katkaravut. Sai siinä otsa rypyssä yrittää keksiä sopivaa paikkaa, sillä paikan tuli olla myös edullinen. :-D Loppujen lopuksi päädyttiin Ravintola Hellaan, josta saa kotiruokaa. Ämmi istahti pöytään ja tilasi listalta silakkapihvejä ja perunamuusia oikein tyytyväisenä, haha.

Nyt on Ämmikin lähtenyt jo bussilla takaisin kotiin, ja minä möllötän yksin kotona kaikessa hiljaisuudessa. Sinänsä on vhänä huono mieli, koska Tatu lupas kattoa mun kans Dexterin uusimman jakson ja sen jälkeen Game of thronesia ja käytiin just ostaan kaupasta iltaa varten kaikkia herkkuja ja pirtelötarvikkeitaki, mutta se sitte päättiki lähteä omiin menoihinsa ja jättää mut yksin kotiin. Ei kiva. Ei nyt sitten auta muu ku ottaa kisut mun kans sohvalle kattomaan ohjelmia. Pitäkää te kivempi keskiviikkoilta ku minä! :-)


08 lokakuuta 2012

Damn you flu!

Tukkoista päivää! Kuten saatatte kuvistakin havaita, niin nyt se syysflunssa sai sitten minutkin vaikka niin vinhasti koitin karistaa sen kintereiltäni. Nyt onkin hyvä aika kirjoittaa, koska puhumaan en kykene. Ääni ei ole poissa, mutta puhuminen ja nieleminen sattuu ihan hemmetin kipeää kurkkuun ja korviin. Nyt ei tosiaankaan ollut tarkotuksena sairastua, mutta kaipa siltä olisi ollut aika vaikeaa välttyä kun nukkuu joka yö toisen flunssaisen köhisijän kanssa. Ehkä nyt kun Tatu on parantunut niin se hoivaa mua ja keittää mulle puuroa, haha. 




Seuraavat päivät kuluukin varmaan sitten elokuvien, hömppäsarjojen, teekupposten, viltin ja nenäliinojen turvallisessa seurassa. Tietysti jalkoihin pitää myös vetää ne ikivanhat ja nukkaantuneet, mutta ah, niin mukavat villasukat. Muutenhan tuo kuulostaa jopa mukavalta (ja ehkä hieman sunnuntaimaiselta), mutta tästä pään sisällä jylläävästä jyskytyksestä ja huminasta, sekä tukkoisesta nenästä ja kivuista voisin toki luopua. :-D Nyt aivastuttaa sen verran, että on ehkä parempi kömpiä hetkeksi sohvalle ja vetää viltti korviin asti. Koittakaa te muut pysyä terveinä!

Ps. oon täysin vakuuttunut siitä, että paranen paljon nopeammin jos nautin lämpimät juomani muumimukista.

Translate: Blaah, I'm sick! Stupid flu.

26 syyskuuta 2012

Harmaata ja tasapaksua

Kuluneista päivistä mulla ei kyllä ole hirveästi mitään jännittävää sanottavaa. Jotenkin on ollut veto ihan poissa, ja olenkin vain hörppinyt teetä, syönyt, katsellut vähän telkkaria ja pötkötellyt kisujen kanssa. Parina päivänä olen siivoillut ja pelannut takaisin käyttöön otetulla wiillä vähän jotain zumba-peliä, mutta melkoisen tasapaksua työttömän arkea on kyllä ollut. 







Jospa sitä tästä piakkoin reipastuisi ja poistuisi jopa asunnon ulkopuolellekin. Ikkunasta näkyy kauniita syksyisiä maisemia ja ihanan kellertäviä lehtiä, joita mun tekisi mieleni kovasti lähteä kuvailemaan. Mutta ei kuitenkaan tänään, nyt nimittäin taidan keittää kupillisen teetä ja heittäytyä vaakatasoon. Haaaaaaukotus.

Translate: Bored and oh, so tired.

20 syyskuuta 2012

Päiväni teletappien seurassa

Eilen pääsin tarkastelemaan tuota Oulun opiskelijaelämää oikein lähietäisyydeltä, kun Tatu otti mut mukaansa keskustaan seuraamaan Tursajaisia. Siellä opiskelijoista koostuneet joukkueet suoritti mitä pöhköimpiä rasteja ja yritti parhaimpansa mukaan lahjoa tuomareita ruualla, savukkeilla, juomilla ja jopa strippausesityksillä, haha. Noita jälkimmäisiä näinkin illan aikana melko monta.






Illan pimetessä kun kaikki rastit oli suoritettu, oli aika lähteä vihdoinkin sisätiloihin (toisin sanoen jatkoille) Kaarlenhoviin. En ollut käynyt siellä ennen, enkä törmännyt edes tuttuihin koko illan aikana. Sinänsä mälsää kun ei tunne täältä ketään, niin hankala kehenkään on kyllä törmätäkkään. No, nyt oon ainakin saanut muutamille nimille kasvot ja tavannut ne ihmiset kenen kanssa tuo armas ukkoni suurimman osan ajastaan viettää. Ensin olin ihan hullu hermopallero ja stressasin koko tilannetta ("apua, entä jos ne ei tykkää musta?"), mutta onneks kaikki tyypit olikin ihan hullun mukavia, niin ei tarvinu turhia murehtia. :-D



Yks Tatun kavereista oli kyllä aika hassu ja se onkin käynyt meillä kerran aiemmin. Kuulin illan aikana varmaan kymmenisen kertaa, että "teillä on niin ihania kissoja!". Ja huomas ehkä alkoholin vaikutuksen kun suomalainen mies alkaa höpisemään: "Tatu, sulla on kyllä ihana tyttöystävä! Sillä on niin pieni ja hento ääni". Ei voinu muuta kun nauraa. Hassuja kaikki. Oli mukava ilta ja nyt toivon entistä enemmän, että saisin pian itsekin opiskelupaikan. :-)

Tää päivä on mennyt melko pitkälti eilisestä palautumisessa, mutta nyt taitais olla aika jo tehdä jotaki niinkin mukavaa hommaa kuin pyykinpesu ja keittiön siivous. Pyäääk. Ei kai se auta ku pistää hihat heilumaan. Kivaa torstai-iltaa kaikille! :-)