Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlahöpötystä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlahöpötystä. Näytä kaikki tekstit

01 toukokuuta 2013

Vappuja!

Mun Vappuaatto kului taas perinteikkäästi miesseurassa. Juhlittiin rennosti kotosalla Tatun ja parin kaverin kanssa; grillattiin, juotiin, syötiin, kuunneltiin musiikkia ja höpöteltiin niitä näitä. Rakkaat naapurit muisti meitä jo kolmannen kerran ystävällisillä lappusella, ai että tuli hyvä mieli. Tällä kertaa meitä uhkailtiin jo mahdollisella häädöllä, excuse me? 


Meillä on siis joku naapuri, joka jaksaa valittaa kaikesta. Ensin ovikello soi, postiluukusta tipahtaa tulostettu A4:nen ja käytävästä kuuluu juooksuaskeleet sekä oven sulkeutumisen ääni. :-D On toki hienoa, että ihmiset ilmaisevat itseään kirjoittamalla, mutta rajansa kaikella. Tällä kertaa meille valitettiin mm. musiikista jota kuunneltiin kuulemma liian lujalla. Kun lappu kolahti postiluukusta, kello oli 21.45. Hiljaisuuteen oli siis aikaa vielä 15 minuuttia. Viimeksi kun kyseinen "työssäkäyvä naapurimme" (joka käyttää aina hienoja nimimerkkejä kirjeissään) valitti "mölystä", kello oli vasta yhdeksän. Pisti ärsyttämään pikkuisen, mutta hiljennettiin musiikit ja yritettiin unohtaa koko episodi. Ois pitäny nostaa volyymia ja luukuttaa sitä musaa vielä ne vikat 15 minsaa, mutta ollaan vissiin liian kilttejä. :-D








Illalla korkattiin skumppapullo, mutta sitten tajusin ettei meillä oo siihen sopivia laseja. Ei hätä ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä hyvältä se juoma maistui muumimukeissakin. :-D Puolen yön aikaan Tatu päätti, että nyt lähdetään kävelemään kaupungille ja mennään johonkin baariin. En ollut yhtään innostunut kävelystä, mutta loppujen lopuksi neljän kilometrin matka taittui melko vaivattomasti. Keskustaan päästessämme fiilikset kuitenkin laski melko huomattavasti kun huomattiin, että kaikkialle oli niin pitkät jonot, ettei ehdittäisi päästä edes sisään ennen pilkkua. Harhailtiin ympäriinsä kylmissämme noin tunnin verran, kunnes päätettiinkin ottaa taksi takaisin kotia kohti, haha. Tosi onnistunut reissu siis.. Olis pitäny pysyä kerrankin kotona. :-D

Nooo, kaikesta huolimatta oli ihan hauska vappu. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, hengailtiin mukavassa porukassa ja säästyin jopa krapulalta! Pistetään sitten ensi vuonna paremmaksi, haha. Toivottavasti teillä oli mukava Vappu ja säästyitte naapureiden valituksilta! :-D

20 helmikuuta 2013

Pienissä häissä

Haha tuo otsikko, anteeks, oli ihan pakko! Kerroin joskus viime marraskuussa siitä, kuinka oltiin menossa Tatun kanssa mun sedän häihin valokuvaamaan. Vietettiinkin häitä juhlistaen viikonloppu suurella mökillä Rantsilassa, ja oli kyllä superkivaa! En olisi uskonut herkistyväni, mutta täytyy kyllä sanoa, että pariinkin otteeseen tunsin tipan majailevan silmäkulmassani. Itse hääjuhla oli pieni ja persoonallinen. Jatkobileissä oli paljon enemmän väkeä, mutta täytyy sanoa, että oli todella hääparin näköinen tilaisuus sekin! Oli kyllä huisin hauskaa! Olin itseasiassa tehnyt jo postauksenkin tästä valmiiksi silloin marraskuussa, mutta jostain syystä olin unohtanut julkaista sen, ja nyt siitä olikin kadonneet kaikki tekstit, murr. :-D Häissä Tatu kuvasi omalla kamerallaan, kun mulla taas oli lainassa mun sedän kamera. Käytin kuitenkin viikonlopun aikana vähän kumpaistakin kameraa, joten osa alla olevista kuvista on Tatun ottamia, ja osa minun. 

Häiden teemavärinä toimi laventeli. Kaikki oli laventelia aina koristeista ja kaason puvusta sulhasen kravaatin väriin saakka.






Minä, mun serkku ja epäimarteleva valaistus :-D

Iltapäivä pimeni ja oli morsiuskimpun heiton aika. En saanut kiinni! Haha. 



Siinä komeilee upea hääpari. :-) Ylläolevat kuvat on Tatun ottamia. Mun otokset jäi sinne mun sedän kameraan, joten niitähän mulla ei itselläni tietenkään ole. Kuvia oli kaikenkaikkiaan paljon, ja onnistuttiin saamaan tosi hyviäkin - huolimatta siitä, että tuolla tuuli ihan järjettömästi, oli pakkasta ja luntakin satoi. :-D Välillä nauratti ihan hirveästi, koska morsiammen kampaus meinasi lähteä tuulen mukana, ja kuvaajien sormiparat alkoi pakkasen ansiosta muistuttaa punaisia makkaroita. Jatkoilta en sitten kuvamateriaalia näytäkkään, hahha. Onneksi sieltä ei hirveästi kuvia tullut otettuakaan, tai siis no, minä otin, joten en itse niissä näy. Taktikointia? ;-)

Summa summarum, oli kyllä aivan ihanat häät, ja oon hirmuisen onnellinen, että A-P on löytänyt rinnalleen noin ihanan ihmisen kuin Ansku. Rekkalasteittain vielä onnea heille! ♥

Translate: Me and Tatu were photographing at my uncle's wedding last November. It was such a beautiful event.♥

14 helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Onhan ystävänpäivä melko turha kulutusjuhla, mutta perimmäinen ajatushan siinä on aivan hyvä. Tosin, eikö ystävää pitäisi muistaa ja vaalia vuoden jokaisena päivänä, eikä suinkaan vain kerran vuodessa? Tänä vuonna en ostanut lahjoja kenellekään (kuten en edellisinäkään vuosina), mutta lähetin pari korttia ja tein meille suklaajuustokakun. 







Tatuki arvosti mun tekemää kakkua näääääin paljon:


Okei, kyllä se oikeasti siitä tykkäs. En voi millään katsoa tuota kuvaa hymyilemättä, hahaha. Musta tuntuu, ettei kumpikaan meistä oikein viihdy tuolla kameran edessä mitenkään hirveän hyvin. On hirveän vaikeaa olla luonnollisesti, jos joku kuvaa! Mutta tällaisia ystävänpäivätunnelmia meillä. Jonkin ajan päästä suunnataan keskustaan ja yritetään etsiä ruokapaikkaa, joka ei olisi tupaten täynnä. Saattaa olla silkka mahdottomuus. :-D

Miten teillä vietetään ystävänpäivää tänä vuonna? :-)

Translate: Happy Valentine's Day! :-D

01 tammikuuta 2013

Happy New Year!

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille! Nyt on siis tammikuun ensimmäinen päivä ja taas pitää opetella kirjoittamaan kaikkiin tärkeisiin lappusiin uusi numerosarja. Kirjoittelen varmaan vielä heinäkuussakin, että on vuosi 2012. Tänä vuonna me juhlistettiin vuoden vaihtumista pienellä kaveriporukalla ja ihan vaan täällä kotosalla. Syötiin sipsuja, dipsuja, ranskiksia, nakkeja, perunasalaattia, cocktailtikkuja (okei, ei niitä itse tikkuja), popcornia, karkkia, suklaakakkua ja vaikka mitä, haha. Juomiakin löytyi ihan riittävästi, joten oli kyllä ihan hauska ilta. :-D Oon aina vähän höperö ja tänä(kin..) vuonna mun piti saada tuollaisia tähtisadejuttuja, jotka on ihan kakun päälle tarkoitettuja. Löysin noita Ruotsin puolelta joskus pari vuotta sitten ja oon vieläkin noista ihan innoissani, haha. Kuvat puhukoot puolestaan.




Tadaa! No olihan ne aika upeita, haha. Meitsi ihan mielissään. Syöpöttelyn ja jälkkärin jälkeen päätettiin lähteä ulos leikkimään tähtisadetikuilla ja ampumaan Vileksin ja Aneten tuomat raketit.




Meidän ulkoilut loppui kuitenkin siihen, kun märät lumet päättivät lösähtää katolta suoraan mun päähän! Auts! Ehkä siinä oli kuitenkin enemmän säikähdystä mukana. :-D Kamerakin sai oman osansa lumesta, joten kipitettiin äkkiä sisälle puhdistamaan sitä - niin, ja mua tietenkin.


Meidän eteisen tussitaulu sai taas uutta kuvaa pintaansa. Mun käsialaani on vaan tuo ylimmäinen teksti, sekä valitettavasti tuo työt-laatikko. Huomenna koittaa paluu arkeen, iiks.


Sitten oli vuorossa tietenkin perinteiset juomapelit (miksei niitä voi ikinä jättää välistä?) :-D No, pelin seuraukset voitte nähdä ihan tästä alapuolelta..


Yksi ystävä pelistä pois. Hyvää yötä. Oltiin aika ilkeitä, koska kasattiin sammuneen kaverin päälle kaikkea ihan ihme tavaraa kissan kiipeilypuista lähtien. Sitten Tatu sai vielä kuningasidean, että se haluaa piirtää jotakin tussilla toverinsa naamaan. Sain onneksi vaihdettua sen tussin ihan vaan vedellä pestävään nestemäiseen eyelineriin, heh. Lopulta torkahtaneen reppanan päälle oli kasattuna olohuoneen matto, meidän päiväpeitto sekä kaikki viltit mitä lähietäisyydeltä löytyi. Oivoi.


Onneksi vuosi vaihtuu vain, noh, kerran vuodessa. :-D Toivottavasti Teille kaikille tulee ihan mahtava vuosi! Minä ainakin yritän tehdä vuodesta 2013 vielä paremman, kuin mitä edellinen oli! :-)

Translate: Happy New Year! :-D

18 kesäkuuta 2012

YO-kuvat - Behind the scenes

Tässä olis nyt sitä kulissien takaista toimintaa parin päivän takaisilta kuvauksilta. Oli hauskaa, oli hyttysiä ja vinoja horisontteja sekä tietysti noita meidän erittäin kauniita hökkelitaustoja. Kaikki heilu kameroiden takana vuorotellen ja olihan meillä melkonen häslinki päällä, mutta eipä ainakaan ollut tylsää!











Ukko raukka. Piti siitäki ottaa kuva ko se jakso olla kameramiehenä ja kuljettajanakin vielä. :-D Nyt on kaikki ylioppineisuuteen liittyvät muodollisuudet takanapäin (paitsi tietysti se kiitoskorttien lähettäminen..) ja onkin vähän höpsö olo. Mitä mää nyt tuolla lakilla teen? Pöh. No ompahan ainaki vapuksi päähine valmiina. :-D

Translate: Graduation photo-shoot - Behind the scenes. 

17 kesäkuuta 2012

YO-kuvat

Tavallaan ärsyttää sanoa, että YO-kuvat, koska valmistuinhan myös kuva-artesaaniksi. En kuitenkaan osannut ilmaista asiaa järkevästi, joten tämä saa kelvata. :-D Käytiin tosiaan vasta eilen ottamassa näitä kuvia, sillä Laura tuli vihdoinkin käväisemään sieltä Raahesta. Tatu oli kuskina ja muutenkin mukana menossa, ja kaikki alla näkyvät kuvat onkin sen ottamia. Lauran otoksia tulee sitten vielä myöhemmin, kunhan saan ne siltä joskus, haha.





Kuvat onnistu mun mielestä tosi hyvin ja ainakin niitä on koneella riittävästi - nimittäin melkein 300. Siihen lisäksi vielä ne Lauran kuvaamat otokset, niin kyllä on ainakin valinnanvaraa. Nyt pähkäilenkin, että minkä kuvan  mahdan laittaa kiitoskortteihin. Tällä hetkellä tuo alimmainen on ehkä se mun ykkösvaihtoehto, mutta saa nähdä. Kuvauksissa oli kaikista niistä ikävistä sääskistä huolimatta kivaa, ja ajattelin vielä myöhemmin tehdä sellasen behind the scenes -jutun. Nyt kuitenkin löpinät sikseen. Toivottelen kaikille leppoisat sunnuntait ja suuntaan itse aamupalalle. Hejsan! :-)


Translate: My graduation photos! :-)

15 kesäkuuta 2012

Win, lose or draw, you're all my cousins and I love you

Höpsöllä bloggerilla on ollut mun kanssa ongelmia, eikä se oo antanut mun lisätä yhtään kuvia, joten kirjoittelen vasta nyt. Viime viikonloppuna käytiin siis Rovaniemellä rippijuhlissa mun perheen kanssa. Ripille pääsi mun vanhin serkkuni, Juho, ja juhlissa oli juustokakkua. Tarviiko mun sanoa enempää? Kaiken lisäks oli ihan tajuttoman lämmin ja aurinkoinen ilma! Olin niin kade, koska viikkoa aikaisemmin mun valmistujaisissani satoi vettä ihan kaatamalla ja tuo Hannu Hanhi sai noin hyvät juhlailmat. Hehe. :-D

En ollut koskaan ennen käynyt Rovaniemellä kirkossa, ja täytyy kyllä sanoa, että se poikkesi mun mielestäni kuvitukseltaan aika paljon muista kirkoista, joissa olen käynyt. Kuvat oli sangen erikoisia mun mielestäni. Mutta nyt kuitenkin niitä kuvia, jos blogger suo!











Mun ilmeestä päätellen mietin, että "Mitä ihmettä tää on?" tai "Ei hitsit, tässä mun kakussa on karva. Kehtaanko nyppiä sen pois?" Tutkiskelin kuitenkin vain mitä juustokakun päällinen piti sisällään. Siinä oli mangoa ja suklaakoristeita. Oli hyvää! :-D

Seikkailut ei suinkaan loppunut näihin juhliin, vaan niiden jälkeen ehdittiin puuhastella ennen varsinaista kotimatkaa vaikka ja mitä. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Edit: jouduin kirjottamaan tän kolme kertaa ennen ko tää bloggeri suostu julkasemaan tän tekstin. Eikä tää ei edes tallentunu, joten jouduin alottamaan aina alusta. Huh!


Translate: Last Sunday we were at Rovaniemi, Lapland, and we celebrated my cousin's confirmation.