Ahdistus.

Mun pään sisällä jyllää ja jyskyttää. Ahdistaa niin paljon, että tuntuu kuin pakahtuisin. On ihan epätodellinen olo ja vatsaa kipristelee. Kylmä hiki puskee, ja on äärettömän vaikeaa pukea tätä tunnetta sanoiksi. Tulkoon tästä maailman sekavin teksti - yhtä sekava, kuin minä itsekin tällä hetkellä.

Aina välillä tulee näitä hetkiä, jolloin mietin, etten ole saavuttanut elämässäni yhtikäs yhtään mitään. En ole ottanut riskejä, en elänyt tarpeeksi hetkessä. Jos en tee jotain repäisevää niin halkean! Tekee mieli hyppiä ja riehua ja hajottaa kaikki tavarat, jotka sattuvat osumaan tielleni. Tekee mieli huudattaa musiikkia niin lujalla, että naapurit hermostuvat, ja lähteä pois. Kauas pois. 

Eilen pötköteltiin Ukon kanssa sängyllä ja puhusteltiin elämästä. Tulevaisuudestakin, mutta päätymättä kuitenkaan mihinkään ratkaisuun - yhtään mistään. Epätietoisuus on hirveä olotila. Ja minä olen pelkuri. Niin pelkuri, että oksettaa.

Miettikää, kuinka mahtavaa olisi jättää kaikki taakse, edes hetkeksi, ja vain kadota. Lähteä. Tänään tajusin, että mun pitää itse tehdä päätökseni, eikä vain hiihdellä muiden perässä. Toivon, että saan tänä vuonna edes jotain aikaiseksi, ettei minun tarvitse potea tätä olotilaa enää ensi vuonna. Pelottaa.