KIP behind scenes

Eilen havahduin, kuinka loppusuoralla sitä näissä kouluhommissa oikein ollaan. Mulla opinnäytteen esittely siirty tän kuun puoleen väliin, joten ajan kesken loppuminen ei huolestuta enää niin kovasti. Mulla on koulua jäljellä yhteensä enää kaks (2) viikkoa?! Apua! Ihan hullua! Ammatikorkeaan on nyt hakemukset pistetty ja kaikki siltä osin hallinnassa. Vielä pitäis laatia sinne haastatteluun se portfolio/urasuunnittelma. Haikeissa, mutta onnellisissa tunnelmissa katselin ammattikoulujaksojen aikana otettuja kuvia ja naureskelin itsekseni. Ehkä Pilvi ja Laura ei nirhaa mua jos näytän muutamat otokset menneiltä vuosilta. :-D

KIP tarkoittaa kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Kun kerroin ensimmäisenä opiskeluvuotenani vuotena eräälle vanhalle ystävälleni opiskelevani tätä alaa, se kysyi multa, että: "no mikä susta sitten tulee tuon koulutuksen jälkeen?", niin vastasin, että työtön. En tainnut olla kovin väärässä. 

Kuustoista tai seitsemäntoista vuotias ukkoseni. "Tatu, sun pimppi näkkyy!" Katsokaa tarkasti.

Valokuvauskurssit oli aika hauskoja. Kaikkein parasta oli ko pääsi koko päiväks studioon laiskottelemaan kuvailemaan. :-)

Toinen valokuvauskurssi oli muistaakseni vuotta myöhemmin. Mulla oli mustahkot hiukset, jotka oli kerta kaikkisen karseat. Ja tottahan mää tulin kouluun ilman meikkiä justiinsa sillon ko pitiki olla yhtäkkiä mallina. Go, Niina!

Ensimmäinen vuosi oli aikalailla pelkkää hengailua, piirtelyä ja höpötystä. Oli aina ihanaa mennä lukiojakson jälkeen taas Tornioon rentoutumaan, haha. Oli kivvaa istuskella ja piirrellä. Toisaalta oli sielläkin omat vaikeutensa, ja joillakin kursseilla joutu perslihakset ja aivonystyrät koetukselle.

Ensimmäisen (ja tähän asti ainoani) näyttelyn pystyttäminen oli aika jännää puuhaa. Tunsin oloni hienoksi ja isoksi. Avajaiset oli aika jännittävä tapahtuma. Meillä oli valmisteltuna hieno avajaispuhe ja kaikkea, mutta ei siellä käyny ku meidän läheisimmät ystävät niin päätettiin jättää hienostelut sikseen. "Ottakaa glögiä ja pipareita!" Kävi siellä pari tyyppiä jostain lehdestäkin meitä haastattelemassa, mutta ne lähti jo ennen avajaishulinaa.

Ne kaikkein karseimmat (eli parhaat) otokset lymyilkööt mun sekalaisten kansioideni suojissa. Täytyy myöntää, että kyllä mulle hieman tulee ikävä tuota koulua ja niitä ihmisiä. Ensimmäiset kaks vuotta oli kaikkein parhaimpia. Ehkä en niinkään ikävöi tuota koulua, vaan pelkkää ajatusta siitä koulusta. Ikävöin sitä mikä on jo mennyttä, joten voin iloisin mielin siirtyä kohti uusia kuvioita. En kuitenkaan vaihtais näitä vuosia mihinkään. :-)


Translate: Wow, it's been a long ride. My vocational school is about to end, and today I've been watching some pictures which are taken during these four years.