Valintojen edessä

Tämä viikko on lähtenyt rullaamaan eteenpäin huolien ja murheiden siivittämänä. Tänään on taas mielessäni tuo suuri murheenkryyni, jonka kohtasin jo viime keväänä, mutta se selätti minut. Puhun nyt siis yhteishakuasioista. Alunperinhän mun piti muuttaa Kemistä tänne Ouluun juurikin opiskeluiden vuoksi, mutta enhän minä sitten opiskelupaikkaa saanutkaan. Päinvastoin, en päässyt edes pääsykokeisiin asti, mikä harmitti suunnattomasti. Haluaisin kovasti paikan Oulun ammattikorkeasta ja tulevaisuuden unelma-ammattini on lastentarhanopettaja, muita vaihtoehtoja en ole edes harkinnut. Miksi harkitsisin, jos tiedän mitä haluan tehdä? Haaveet tuntuvat kuitenkin entistäkin kaukaisemmilta, sillä pääsyni haluamaani paikkaan tuntuu lähes mahdottomalta. Alan oivaltaa, että kyse onkin kai siitä, kuinka kovasti tahdon opiskelupaikkaa ja mitkä asiat asetan etusijalle.

Tänään otin missiokseni surffata nettiin ja täyttää sen pirullisen yhteishakukaavakkeen. Täyttäminen alkoi kuitenkin tökkiä jo heti siinä vaiheessa, kun piti valita listasta minne ja mitä ja mitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Pian huomasinkin, että syksyn haut eivät koske Oulun ammattikorkeakoulun sosiaalialaa. Minua lähimmät toimipaikat olisivat joko Kemissä tai Oulaisissa, joihin kumpaankin on täältä matkaa noin 100 kilometriä. Molemmat paikat tuntuvat tällä hetkellä vastenmielisiltä, sillä olemme juuri saaneet hyvän asunnon täältä Oulusta, ja Tatullakin on täällä mieleisensä koulupaikka. Tuntuisi jotenkin tyhmältä lähteä eri kaupunkiin. Ja entäs mun ihanat kisut?

Mulla on nyt hirveän ristiriitaisia ajatuksia koko asiasta, koska en tahtoisi muuttaa yksin takaisin Kemiin, mutta toisaalta taas tiedän, että sieltä saisi koulupaikan kohtuullisen helposti. Olen punninnut näitä asioita jo aikasemminkin, ja kyllä se vaaka taitaa kallistua nyt siihen suuntaan, että haen koulupaikkaa uudestaan vasta ensi keväänä, niin pahalta kuin se tuntuukin.

Huokaus. Ei alkanut mitenkään inspiroivasti tämä viikko. Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.