Ylläolevassa kuvassa 16-vuotiaalla meikäläisellä oli vielä kutakuinkin oma väri päässä
Kaikista turvallisimmalta kotona tehtävältä vaihtoehdolta kuulosti raidoittaminen. Päätin siis, että alan lisäilemään vaaleita raitoja pikkuhiljaa, jotteivat hiusparat kärsisi liikaa. Raitojen laittaminen kuulostaa kuitenkin haastavalta hommalta ihan yksin puuhailtavaksi, joten Tatu saa kunnian toimia mun assistenttinani (kyllä mää siitä tulevaisuudessa vielä hovikampaajan itselleni koulutan, hah). Tosin mistähän johtuu, että se lähti mielummin tikkakisoihin, kuin jäi kotiin värjäämään mun kanssa illaksi tukkaa? Kumma juttu. :-D
Eilen värjäsin tyvikasvua piiloon, mutta nää mun hiukset päättiki imasta sen värin ihan kunnolla ja näistähän tuli ihan hirveän tummat, voi möhnä! Hyvähän se on yrittää vaalentaa hiuksia, mutta onnistua vetämään niitä vaan entistä tummemmaksi. Yleensä oon värjännyt aina punaiseen taittavalla lämpimällä ruskean sävyllä, mutta tällä kertaa väri oli kylmemmän sävyinen, ehkä hieman harmaaseen taittuva. Raidoituspaketti kököttää jo valmiina hyllyn reunalla, mutta ohjeissa luki, että ei suositella laitettavaksi tummanruskeisiin hiuksiin. Voi kökkö. Ja mietin, että mahtaako vaaleat raidat näyttää ihan tyhmältä tummissa hiuksissa? En tiiä.
No, onpahan ainakin asiat elämässä melko hyvin, jos suurin murheenkryyni on hiusten väri. :-D
Jos jollakulla on jotain niksejä, vinkkejä tai ohjeita mulle, niin antaa tulla vaan, otan kaiken tiedon mielelläni vastaan. Onko siellä ruudun takana muita, jotka on painiskelleet saman asian kanssa? :-D
Koti värjäyksiähän ei suositella kovinkaan usein, mutta kannattaisi käydä kampaamossa kyselemässä, että mitä värejä siellä on myynnissä ja mitä siellä suositeltaisiin :)
VastaaPoistahttp://beatywings.blogspot.fi/