Myrsky vesilasissa.

Tänään on ollut tosi ristiriitainen päivä. Aloitin aamuni ihan superilla herätyksellä, nimittäin postimies rimpautti meidän ovikelloa ja toi mulle ylläripaketin tutuiltani Belgiasta! Paketti oli täynnä ihania lahjoja ja suklaata, mutta kerron teille niistä erikseen myöhemmin. Ne ansaitsee ihan oman postauksensa. :-) Olin iloinen ja intoa täynnä ja ajattelin itsekseni, että: "Tästä ei voi tulla huono päivä."

Iltapäivästä mun piti suunnata kaupungille, koska mulla oli autokoulussa tripla teoriatunnit. Meinasin nukahtaa kymmenen minuuttia kestävän hirvivideon aikana ainakin kolmesti. Tuntien päätyttyä kävelin yksikseni pitkin Kemin katuja ja kerrankin oli aurinkoista, enkä tarvinut edes takkia. Yhtäkkiä alkoi ahdistaa. Kaikki tuntui olevan niin pirun hyvin, mutta silti niin kauhean huonosti. Monet ovat saaneet tänään tulokset kouluilta, ja tuntui, että kaikkialla oli innosta hihkuvia ihmisiä, jotka huutelivat kuka pääsi minnekin kaupunkiin opiskelemaan ja kenellä on niin ja niin monta päivää aikaa etsiä uusi asunto vieraasta kaupungista. Kaikki niin innoissaan.

Selasin puhelimella Facebookia ja sama meininki sielläkin. Niin monet tutut ja kaverit suuntaavat pian kohti uusia seikkailuja. Uusia opiskelupaikkoja ja uusia tuttavuuksia. Tässä vaiheessa tuntui jo siltä, että jokainen soluni kärsi ahdistuksesta ja masennus tursui jo ihohuokosistakin. Oli pakko pysähtyä. En voinut olla miettimättä, että entäpäs sitten minä? Mutta nyt pitäisi olla kuitenkin ihan hirveän iloinen kaikkien koulupaikan saaneiden puolesta, sillä he ovat kaikki varmasti sen ansainneet. Mulla ei ole oikein mitään mitä odottaa. Ihan kuin olisin yksin täällä Kemissä. Tyhmä välivuosi. En minä tätä olisi halunnut. Kun on opiskellut koko pienen elämänsä, tuntuu ihan hirveän vaikealta totuttautua ajatukseen, että syksyllä ei tarvikaan palata koulupöydän ääreen. Sama kun yrittäisi totutella jääkylmään meriveteen.

Vieräytin kaupungissa muutaman kyyneleen, vaikken olisi halunnutkaan. Ukko kuitenkin yritti lohduttaa sanomalla, että: "Heei, me ollaan vielä nuoria. Meillä on koko elämä aikaa!" ja "Pistetään me paremmaksi, muutetaan vaikka Kiinaan!" Täytyy myöntää, että mua alkoi vähän naurattaa. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että enhän minä tänne nyt YKSIN jää. Kaikki on taas ihan hyvin. Äh ja pöh! Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa vain iloisia asioita!

Nyt aion itsekin piristyä ja katsoa YouTubesta Jenna Marblesin videoita. Niitä katsellessa ei voi olla surullinen. :-D Kannattaa käydä tsekkaamassa, laitan yhden tännekin:

Translate: This hasn't been very great day for me. I've been thinking about my future and it's totally blank for me. I have no idea what to do. I don't wanna be sad tho, so I'm trying to cheer myself up by watching funny videos. :-D