Sydäntäsärkevä kauppareissu

En oikeen tiennyt, että mihin mä tätä mun tän hetkistä oloani purkaisin, mutta tänne mä sitten jotenkin lopulta kuitenkin eksyin. Poden taas jotain ihan käsittämätöntä maailman tuskaa, joka itseasiassa laukesi, kun kävin äsken kaupassa. Kuljin kaupan ahtailla käytävillä, kun mua kohti käveli eräs keski-ikäinen paikallinen juoppo. Sitä näkee lähes päivittäin pyörimässä tuolla ympäriinsä, enkä oo koskaa nähnyt sitä selvinpäin - en ikinä. Sillä oli ilmeisesti naisystäväkin mukana.. sitäkin tuolla silloin tällöin näkee. Kun ne meni mun ohi, mua meinasi yökkäyttää, koska ne haisi niin pinttyneelle viinalle ja tupakalle. Sitten mun katse kiinnittyi sen naisystävän hölmöön kädenasentoon - huomasin, että se piteli jotain kaulaansa vasten. Vilkaistuani uudelleen, tajusin että se oli eläin. En ehtinyt nähdä kunnolla, mutta ensin luulin, että se oli pieni villakoira, sillä sen turkki näytti jotenkin kiharaiselta. Mietiskelin surullisena, että millaistahan sen pienen eläinparan elämä mahtaa olla. Nainen piteli sitä niin lujaa, ettei se liikkunut lainkaan. Jatkoin ostoksiani mietteliäänä, kunnes taas osuttiin samalle hyllylle. Mies yritti ottaa  käteensä jauhelihapakettia, mutta se oli niin humalassa, että rojahti vain itse hyllyä vasten ja kaikki paketit putosivat. Siinä se ärisi jonkin aikaa, kunnes sai vihdoin laitettua paketin koriinsa.

Kassalla he olivat taas suoraan edessäni. Mun oli pakko pysytellä parin metrin etäisyydellä pariskunnasta, koska haju oli niin hirvittävä, enkä myöskään tykkää kun humalaiset rupeavat juttelemaan minulle. Mies ei vaivautunut ottamaan ostoksiaan korista, vaan iski koko korin hihnalle, josta myyjä joutui poimia kaikki tavarat itse. Nainen meni laittamaan ostoksia, mutta hän palasikin ensin miehen luokse, ja sanoi, että "ota sinä tää", ja ojensi pienen eläimen miehelle. Tuo pieni eläin olikin kissanpentu. Mitä suloisin kissanpentu. Se oli pitkäkarvainen, mutta litimärkä ja aivan takkuinen. Mies otti sen käteensä kovakouraisesti, ja pentu huusi ja ulisi sydäntäsärkevästi. Mies yritti tunkea pentua huppuunsa, mutta se ei sinne halunnut ja jatkoi vain kimeää huutoaan. Mies tunki yhä kovakouraisemmin, ja loppujen lopuksi pentu päättyi huppuun pääalaspäin, eikä sitä näkynyt lainkaan. Katsoimme pariin otteeseen erään toisen asiakkaan kanssa toisiamme silmiin järkyttyneinä. Alahuuleni alkoi väpättää. Tässä vaiheessa huomautan, että olen äärimmäisen herkkä. Ajattelin koko ajan pentua, ja sitä miksei kukaan tee mitään. (Kissa oli vähän samannäköinen kuin allaolevassa kuvassa, mutta hieman vaaleamman oranssi ja sillä oli mitä kauneimmat vaaleansiniset silmät, ja pidempi turkki. Se oli myös paljon pienempi, liekö edes luovutusikäinen).

Kuva: Googlen kuvahaku

Kauppaan sattui juuri astelemaan vartija, ja eräs asiakas yritti viittilöidä häntä paikalle. Loppujen lopuksi vartija tulikin, mutta ei tehnyt yhtikäs mitään. Hän alkoi vain jutella myyjän kanssa niitä näitä. Yritin purra hammasta, mutta mitä enemmän tilannetta ajattelin, sitä enemmän mua alkoi itkettää. Tunsin jo lämpimät kyyneleet silmäkulmissa. Sitten tuli mun vuoroni maksaa ostokset. Ne 30 sekuntia tuntui niin pitkiltä, kun yritin niellä kyyneliäni ja olla purskahtamatta itkuun. Siinä laittaessani ostoksia kassiini, eräs vanhempi mies tuli luokseni ja kysyi: "anteeksi neiti, mutta tarvitsetteko te apua?", vastasin, että tässä mitään hätää ole, mutta kiitos kuitenkin. Mies katsoi minua säälien, ja lisäsi vielä, että: "en tiedä tilannetta, mutta toivotan teille kaikkea hyvää." Se oli hirmuisen liikuttavaa, mutta mieleni teki silti huutaa, että etkö tajua, että ei tässä minulla mitään hätää ole, vaan tuolla pienellä eläinparalla, joka saa selvästikin mitä hirveintä kohtelua.

En oikein tiedä mitä tästä ajatella. Tällä hetkellä vihaan itseäni, koska en tehnyt asialle mitään. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Voin vain toivoa hartaasti, että todellisuudessa tilanne on täysin erilainen, kuin minkä kuvan nyt tänään sain tai että pieni ja viaton luontokappale saisi tarvitsemansa turvallisen kodin, ennen kuin on liian myöhäistä. Heti kun pääsin kaupasta ulos kaatosateeseen, purskahdin itkuun. Itkin aina kotiin saakka, ja kotonakin lyyhistyin lattialle kyynelehtimään, mikä ihmetytti meidän rakkaita kissojamme kovasti. Ensin ne olivat peloissaan, mutta sen jälkeen kun sain rauhoituttua ja hengityksen tasaantumaan, tuli Luna luokseni, pesi lattialle tipahtaneet kyyneleet, ja puski minua hennosti pienellä päällään. Se lohdutti hieman, mutta en saa tuota kaupassa näkemääni suloista pentua mielestäni..