Virkistysilta

Yleensä jo pelkästään sanat työpaikan virkistysilta karmii mun selkäpiitä ja saa mut kavahtamaan. Ei kiitos, olisin sanonut suoraa lähestulkoon kaikissa edellisissä työpaikoissani. Sain tällä viikolla kuulla kuitenkin perjantaina (eli eilen) pidettävästä päiväkodin työntekijöiden virkistysillasta ja mua kyseltiin sinne kovasti mukaan. En oikein tiennyt mitä ajatella asiasta. Luvassa oli hohtokeilausta ja fiinisti syömistä Fransmannissa.

Toisaalta ajatus siitä, että pääsisin viettämään aikaa entisten työkavereiden kanssa ja tutustuisin samalla myös paremmin nykyisiin, kuulosti ihanalta, mutta silti mua ahdisti ihan järjettömästi. Mielessä pyöri taas mitä ihmeellisimpiä asioita ja yritin spekuloida valmiiksi illan kulkua ja muiden ajatuksia. Ennen iltaa päätin kuitenkin käydä suihkussa ja laittauautua hieman ihan vain varmuuden vuoksi, jospa haluan sittenkin lähteä. Tunti ennen lähtöä olin vieläkin ihan hukassa, enkä tiennyt lähtisinkö vai enkö. Tatu yritti kannustaa mua lähtemään ja loppujen lopuksi lupautui jopa saattamaan mut sinne keilahallille. Hypättiin bussiin ja käveltiin keskustasta Heinäpäähän käsi kädessä, haha. Ennen kuin menin sisään koko rakennukseen, olin vielä ihan kahden vaiheilla, että käännynkö sittenkin takaisin ja lähdenkö vain kotiin, mutta oon kyllä ihan äärettömän iloinen, että päätin kuitenkin astella sisään. Ne ihmiset siellä näytti jotenkin tosi aidosti siltä, että ne ilahtui mun tulosta ja se kyllä lämmitti mun sydäntä. Mulla oli ihan hullun kivaa ja kaikki oli parin lonkeron jälkeen niin rempseetä ja ilosta porukkaa, että oksat pois. :-D Okei, ne on aikalailla samanlaisia kyllä selvinkin päin, mutta kai se kuitenkin jotenkin vielä vähän vapautti tunnelmaa.

Tunnin hohtokeilaus tuntui hujahtavan ohi ihan tosi nopeasti ja sitten olikin aika lähteä kävelemään kohti Fransmannia. Palvelu oli melko kökköä ja jouduttiin odottamaan pelkästään laskua yli 40 minuuttia. Kivasti alkoi siinä odotellessa väsyttää ja laskuhumala puskea päätään esiin. :-D Kun saatiin vihdoin ruokamme maksettua, niin suunnattiin lähimpään kuppilaan ja sielläpä se loppuilta sitten vierähtikin. Mulla ja jäi koko illasta ihan hullun kiva fiilis ja kaikki oli niin mukavia, mutta taas jälkeenpäin kotona aloin miettiä kaikkea, että voi hitsi, olisinpa antanut jotenkin enemmän itsestäni ja ollut puheliaampi. Oon kyllä ihan ihme tyyppi. Päätin kuitenkin olla ajattelematta, koska mulla oli aidosti tosi hauskaa, joten sillä sipuli!

Olin kotona jo joskus yhden jälkeen ja menin suoraa nukkumaan. Perjantai on tollaselle iltatoiminnalle tosi inhottava päivä, kun on ollut raskas työviikko on takana ja on jotenkin ihan loppu. Unesta ei kuitenkaan edes tarvinut kotona haaveilla, koska meidän naapureilla oli bileet ja basson jumputus jatkui läpi yön. Jossain vaiheessa totuin ääneen ja nukahdin, kunnes joskus seitsemän aikaan aamulla heräsin taas, kun niillä oli bileet vielä pystyssä ja volyymit nousi. Ne soitti Petri Nygårdia paria kerrosta ylempänä ja kuulin silti sanat ihan selkeästi. Hyvästi selvä päivä ja niin edelleen, hohhoi. Kahdeksan aikaan luovutin ja nousin ylös. Ei ollut kovin virkeä ja hehkeä olo. :-D Päivä eteni vähän laiskasti ja löllötellen, minä värkkäsin iPadilla ja Tatu puolestaan kameralla. Mua naurattaa kun Tatu ei voi ikinä olla valokuvissa normaalisti. Se alkaa aina tahallaan tehdä jotaki tympääntyneitä tai muuten vaan ihan kajahtaneita ilmeitä ja näyttää aina ihan pelottavalta ukolta, hahha.

Tälle päivälle tai illalle ei onneksi ole mitään suunnitelmia, joten voin vaan kääriytyä peiton alle sohvan nurkkaan ja tuijottaa vaikka töllöä. Oikeasti mun pitäis siivota ihan hulluna, mutta tänään ei kyllä kykene. Ehkä sitten huomenna.